Lisäjunia Ankkarockiin

VR:n lähiliikenteessä on lisäkalustoa Vantaan Korsossa 14.–15. elokuuta 2010 järjestettävän Ankkarock-tapahtuman aikaan. Ankkarockin aikana kaikkiin lauantaina ja sunnuntaina klo 10:n jälkeen Helsingistä Keravalle lähteviin K- ja N-juniin on lisätty yksiköitä. K- ja N-junissa ei ole matalalattiavaunuja kumpanakaan päivänä klo 10:n jälkeen. Keravalta Helsinkiin kulkee ylimääräinen N-juna lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. N-juna lähtee Keravalta 15.8. klo 0.04, jatkaa Korsosta klo 0.11 ja saapuu Helsinkiin klo 00.41. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä liikenteessä on ylimääräinen T-juna Keravalta Helsinkiin. Juna lähtee Keravalta 16.8. klo 0.15, jatkaa Korsosta klo 0.21 ja saapuu Helsinkiin klo 00.51. Lisäksi T-juna Riihimäeltä 15.8. klo 23.14 jatkaa vanhalla aikataululla Helsinkiin asti. Juna lähtee Keravalta 15.8. klo 23.49 ja Korsosta klo 23.56. Saapumisaika Helsinkiin on klo 00.25. T-junat pysähtyvät kaikilla väliasemilla. Korson asemalla on henkilökuntaa ohjaamassa matkustajia junaan. Ruuhkan helpottamiseksi matkustajia pyydetään ostamaan junaliput etukäteen ja varaamaan junaan siirtymiseen riittävästi aikaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

VR etusivu VR Transpoint etusivu VR Fleetcare etusivu Pohjolanliikenne etusivu Avecra etusivu