Lokakuussa tehtiin miljoona kotimaan kaukoliikenteen matkaa

Lokakuussa kotimaan kaukoliikenteessä tehtiin yhteensä miljoona matkaa, noin 59 % enemmän kuin vuoden 2020 lokakuussa ja noin 26 % vähemmän kuin vuonna 2019. VR Transpointin rautatiekuljetusten volyymit olivat lokakuussa 2 % pienemmät vuodentakaiseen verrattuna ja tavaraa kuljetettiin rautateitse noin 3,1 miljoonaa tonnia. Yhteensä tänä vuonna tammi–lokakuussa on tehty 6,6 miljoonaa kotimaan kaukoliikenteen matkaa ja tavaraa kuljetettu rautateitse 30,8 miljoonaa tonnia. 

Eniten matkustus kasvoi syyskuusta lokakuuhun verrattuna Helsingin ja Vaasan (+115 %), Helsingin ja Jyväskylän (+114 %) sekä Helsingin ja Seinäjoen (+81 %) välillä.

”Syyslomat ja vapaa-ajan matkustus näkyivät myönteisesti lokakuun matkamäärissä. Pääsimme ajoittain jopa vuotta 2019 korkeammalle onnistuneen liikennetarjonnan, hinnoittelun ja kampanjoiden ansiosta. Liike- ja työmatkustus sekä opiskelijoiden matkustus ovat edelleen matalalla tasolla. Autopaikan varaaminen digikanavistamme uudistui juuri entistä helppokäyttöisemmäksi ja odotamme loppuvuodelle ja keväälle vilkasta yö- ja autojunasesonkia”, kertoo matkustajaliikenteen johtaja Topi Simola.  

Tavaraliikenteen kuljetuksissa pientä laskua lokakuussa

VR Transpointin rautatiekuljetuksissa kuljetusvolyymit laskivat lokakuussa 2 % viime vuoteen verrattuna ja olivat 3,1 (3,1) miljoonaa tonnia. Tänä vuonna tammi-lokakuussa on rautateitse kuljetettu tavaraa 30,8 (30,0) miljoonaa tonnia, joka on 3 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Kotimaan rautatiekuljetusten volyymit kasvoivat tammi-lokakuussa 10 %. Kansainvälinen liikenne on puolestaan vähentynyt 8 % viime vuoteen verrattuna.

Ratatyöt heikensivät lokakuun täsmällisyyttä, VR:llä varaudutaan talveen

Kaukoliikenteen junista täsmällisiä oli lokakuussa yhteensä 85,4 %. Täsmällisyystavoite ei täyty, jos kaukoliikenteen juna on 5 minuuttia tai enemmän myöhässä. Suurin osa (50 %) kaukoliikenteen myöhästymisistä johtui radasta, 28 % muista syistä ja 22 % VR:stä johtuvista syistä. 

VR:n lähiliikenteen junista (R, Z, G, M, D, T) täsmällisiä oli 89,7 %. Täsmällisyystavoite ei täyty, jos lähiliikenteen juna on 3 minuuttia tai enemmän myöhässä. Suurin osa (47 %) myöhästymisistä johtui VR:n lähiliikenteessä muista syistä, 42 % radasta ja 11 % VR:stä johtuvista syistä. 

HSL:n lähiliikenteen junien keskimääräinen myöhästyminen oli elokuussa 1,15 minuutin verran. Suurin osa myöhästymisistä (50 %) johtui radasta, 42 % muista syistä ja 7 % VR:stä johtuvista syistä. 

VR varautuu lähestyvään talveen yli sadalla toimenpiteellä. Runsaat lumisateet ja pakkaset voivat aiheuttaa haasteita niin junakaluston kuin ratajärjestelmienkin toimintaan. Täsmällisyyden varmistamiseksi kalustolle tehdään vuosittaiset talvihuollot, lisäksi varmistamme riittävästi aikaa juniin kertyvän lumen ja jään sulattamiselle. Erityisen vaikeissa olosuhteissa joitakin junavuoroja voidaan vähentää, jotta muut junat pääsevät liikennöimään aikataulussa ja radan puhdistamiselle lumesta saadaan työrauha. 

”Varaudumme talveen laajalla toimenpideohjelmalla ja tiiviissä yhteistyössä rataverkosta vastaavan Väyläviraston ja liikenteenohjausyhtiö Fintrafficin kanssa. Teemme kaikkemme pitääksemme junaliikenteen mahdollisimman täsmällisenä myös talven tuiskuissa,” kertoo liikennejohtaja Nina Mähönen.

 


Tilaa tiedotteet sähköpostiisi