Muutoksia lippujen ostamiseen junassa

Junasta ostettavien lippujen hintoihin ja maksutapoihin tulee muutoksia 1. maaliskuuta. Kaukoliikenteen junaliput voi jatkossa ostaa junasta samaan hintaan kuin asemilta silloin, kun asemalla ei ole lipunmyyntiä tai lippuautomaattia ja asemalla pysähtyy InterCity, Pendolino tai pikajuna. Tällaisia asemia on 29: Hankasalmi, Haukivuori, Humppila, Isokyrö, Joutseno, Karkku, Kesälahti, Kokemäki, Kontiomäki, Laihia, Lapinlahti, Lievestuore, Misi, Muhos, Muurola, Paltamo, Pello, Ruukki, Simpele, Siuntio, Sukeva, Tervajoki, Tervola, Tornio, Turun satama, Utajärvi, Vaala, Ylistaro ja Ylitornio. Samalla junasta ostettavien lippujen hinnoittelua porrastetaan. Jos lippu ostetaan junasta alle 75 kilometrin matkalle, junalipun hinta on kaksi euroa kalliimpi kuin asemalta ostettaessa. Yli 75 kilometrin matkalla junalipusta peritään lipun hinnan lisäksi viisi euroa. Maksu on matkustajakohtainen ja se peritään kaukoliikennematkoilla tai lipun ulottuessa lähiliikennealueelta kaukoliikennealueelle. Maksuja ei peritä matkoilla, joilla käytetään vain suoria taajamajunia. Muutos ei koske myöskään kaukoliikenteen kansainvälisiä junia. Liput kannattaa hankkia ennen junamatkaa, sillä esimerkiksi verkkokaupasta saatavalla Ennakkolipulla voi säästää junamatkan hinnassa merkittävästi. Ennakkoon ostamalla myös varmistaa itselleen istumapaikan junassa. Junaliput voi ostaa VR:n verkkokaupasta www.vr.fi, VR Asiakaspalvelusta puh.0600 41900 (1 €/puhelu + pvm) tai varaamalla asiakaspalvelusta ja lunastamalla R-kioskista. Visa Electronin ja Maestron käyttö maksuvälineenä junissa päättyy Visa Electronilla, Maestrolla ja niitä vastaavilla maksukorteilla ei voi maksaa lippuja junissa 1. maaliskuuta alkaen. Syynä tähän on se, että tietoliikenneyhteyksien laatu rataverkolla vaihtelee eikä kortin käyttö junissa onnistu sujuvasti. Kyseiset kortit edellyttävät jokaisen maksutapahtuman varmennusta ennen tapahtumaa. Visa Electronin ja Maestron hyväksymistä junissa maksuvälineenä on kokeiltu syyskuun alusta lähtien. Kokemukset ovat osoittaneet, että tietoliikenneyhteyksiä ei ole käytössä riittävän kattavasti, jotta kortin varmennus toimisi sujuvasti ja maksutapahtuma onnistuisi varmasti. Pankin ja asiakkaan välinen korttisopimus edellyttää, että asiakkaan tilin saldo tarkastetaan jokaisen ostoksen yhteydessä. Junaliput voi edelleen maksaa myös Visa Electronilla ja Maestrolla VR:n verkkokaupassa, lippuautomaateilla, asemien lipunmyynnissä ja R-kioskeilla. Jos lippu ostetaan junasta, tulee asiakkaan varmistaa, että hänellä on käteistä tai muu maksu- tai luottokortti maksuvälineenä. Jos muuta maksuvälinettä ei ole, asiakas voidaan poistaa junasta. VR kehittää omalta osaltaan jatkuvasti junien tietoliikenneyhteyksiä. Juniin on yhdessä matkapuhelinoperaattoreiden kanssa asennettu toistimia, jotka parantavat mm. puhelinten kuuluvuutta ja yhteyksiä. Kaikkiin Pendolino- ja Inter City -juniin on rakennettu langaton VR-junaverkko, joka on sekä asiakkaiden että VR:n käytössä. Junamatkan aikana järjestelmä valitsee automaattisesti tarjolla olevista verkkoyhteyksistä parhaan. Yhteyden toimivuus riippuu kuitenkin siitä, kuinka operaattoreiden verkko toimii. Eri rataosilla yhteyden laatu voi vaihdella, sillä katvealueita aiheuttavat esimerkiksi maastoesteet.

VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu