Punaista ja mustaa: Tampereen Ratikan työvaatteet hehkuvat ratikan väreissä

Tampereen Ratikan upouusia työvaatteita voi pian bongata kaupungilla, kun koeajojen puikoissa on VR:n henkilöstöä. Liikenteenohjaajien ja kuljettajien käyttöön tuleva työvaatemallisto sisältää sekä ulko- että sisävaatteet ja juhla-asun erityisiä tilaisuuksia varten. Värimaailma mukailee ratikkaa: punainen ja musta ovat pääosissa, valkoisella tehostevärillä. Mallisto pohjautuu VR:n työvaatteisiin ja on toteutettu yhteistyössä tamperelaisen vaatevalmistaja Image Wear Oy:n kanssa.

Ratikan uunituoreissa työvaatteissa korostuvat mukavuus, istuvuus, käytännöllisyys ja kestävyys. Ilmeeltään mallisto on moderni ja rento. Työvaatemallisto pohjautuu VR:n junahenkilökunnan mallistoon, joka uudistui vuonna 2019. Uudistuksessa osallistettiin suunnitteluvaiheessa paljon henkilökuntaa muun muassa kyselyin, kartoituksin ja koekäytöin. Lisäksi mallistosta kerättiin myöhemmin käyttäjiltä palautetta, jonka pohjalta malliston yksityiskohtia muokattiin toimivammaksi. Käyttäjäkyselyn palautteet ja parannusehdotukset onkin huomioitu suoraan ratikan työvaatemallistossa.

"Meillä oli tuore kokemus työvaatteiden uudistamisesta, joten hyödynsimme sen opit suoraan ratikassa – tämä säästi myös aikaa. Ratikkatyössä on paljon yhtymäkohtia junassa työskentelyyn ja työympäristöt ovat samanlaisia, joten meillä oli jo pohjalla ymmärrystä muun muassa vaatteiden ominaisuuksiin ja toimivuuteen liittyen. Osa vaatekappaleista on täysin samoja kuin junissa, esimerkiksi mustat housut. Ja tietenkin Tampereen Ratikan työvaatteissa pääosassa ovat ratikan värit: punainen ja musta", kertoo VR:llä ratikasta vastaava projektipäällikkö Vesa Rauhala.

Mallisto on suunniteltu ja toteutettu yhdessä tamperelaisen työvaatetoimittaja Image Wear Oy:n kanssa.

Arkeen ja juhlaan

Ratikan perustyöasuun kuuluu mustat reisitaskuhousut, pitkä- tai lyhythihainen, väritykseltään puna-musta pikeepaita, vyö, turvakengät sekä vetoketjullinen musta sisäpusakka, jossa on heijasteraidat ja logo. Kun liikutaan työtehtävissä ulkona, kuuluu asuun myös keltainen, turvallisuus- ja huomiovärimääräykset täyttävä heijastetakki.  Ratikkaan kuuluu myös juhla-asu, jolloin yläosaksi vaihdetaan valkoinen kauluspaita ja punainen neule.

Mallistoon kuuluu myös erilaisia asusteita: vyö, lippahattu, pipo, hanskat ja huivi. Lisäksi miehillä asuun kuuluu kravatti, jonka kuosin voi löytää myös ratikasta. Kuosi on nimittäin sama kuin ratikan penkeissä ja sen on suunnitellut Ratikan kuosisuunnittelija Laura Gröndahl.

Uudet työvaatteet saavat päällensä myös ratikan tulevat kuljettajat. Noin 65 raitiovaununkuljettajan valinnat ovat loppusuoralla ja ensimmäinen koulutuskurssi alkaa tammikuussa.

Lisätietoa ratikasta voit lukea täältä.

*Työvaatteiden malleina toimivat lajinsa ensimmäiset VR:n ratikkalaiset, eli liikenteenohjaajat.

 


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu