Syyslomien junamatkojen myynti viime vuotta huomattavasti vilkkaampaa – myynnissä paljon edullisia lähtöjä sekä lomalippu

VR on tuonut syyslomaviikoille runsaasti edullisia lähtöjä sekä kesältä tutun lomalipun myyntiin. Tänä vuonna matkojen myynti on ollut viime vuoteen verrattuna huomattavasti vilkkaampaa; viikolle 42 on matkoja ostettu päiväjunien osalta reilu 130 % ja yöjunien osalta lähes 70 % enemmän.  Junissa on edelleen voimassa maskipakko.   

Suosituin matkustuspäivä on etelän syyslomaviikkoa edeltävä perjantai 15.10. Myös lauantai 16.10. ja sunnuntai 17.10. sekä paluuliikenteen osalta perjantai 22.10. sekä sunnuntai 24.10. alkavat täyttyä. Eniten matkoja on varattu Helsingistä Tampereelle, Ouluun, Turkuun ja Joensuuhun. Myös Lappi kiehtoo lomailijoita. 

”Syysloma on erinomainen aika kaupunkilomalle. Varausinnokkuus on merkki siitä, että matkustelu on nyt toden teolla vapautunut ja lomia suunnitellaan ennakkoon. Viime aikoina voidaan nähdä selkeää piristymistä päiväjunissa. Ympäri Suomen on monia hienoja kaupunkikohteita, joihin pääsee nopeasti ja mukavasti junalla”, kertoo matkustajaliikennejohtaja Topi Simola

Vaikka yksittäisten yöjunien hytit on myyty loppuun, on istumavaunuissa sekä lähdöissä muutenkin pääosin hyvin tilaa. Jos haluaa välttää täysiä junia, kannattaa matka varata arkipäivien päiväjuniin. Omaa rauhaa saa myös varaamalla hytin tai paikan Ekstra-luokasta, jonka lippuun sisältyy tyhjä viereinen paikka. Tyhjän viereisen paikan voi myös varata tavallisesta Eko-luokasta. Junissa on voimassa maskipakko.

Sujuvaa matkustamista suoraan kotiovelta 

Syyslomaviikolle on tuotu myyntiin runsaasti edullisia lähtöjä ympäri Suomen sekä asiakkaiden toiveesta kesältä tuttu lomalippu, jolla voi matkustaa rajattomasti junissa 5, 7 tai 9 päivän ajan. Uutena kokeiluna on yhteistyö Lähitaksin kanssa. Uudellamaalla ja Riihimäellä saa VR:n junalipulla 10 % alennuksen Lähitaksilta, kun taksimatka alkaa tai päättyy lipun lähtö- tai päätepysäkille. 

”Haluamme helpottaa eri kulkumuotoja yhdistävää liikkumista. Tätä tukevat mm. yhteistyöt pääkaupunkiseudun HSL:n, Pirkanmaan Nyssen sekä Kymenlaakson paikallisliikenteen kanssa. Lisäksi VR:n asiakkaat saavat alennusta Hertzin vuokra-autoista, ja tähän sesonkiin tuomme Lähitaksi-yhteistyön. Meillä on kehitteillä ja tulossa lisää uusia matkaketjuja lähiaikoina”, sanoo Simola.

Yhteistyö Lähitaksin kanssa alkaa maanantaina 18.10. Lomalippu on jo myynnissä ja sillä voi taittaa matkoja 8.11. saakka. Lue lisää VR:n matkaketjuista: https://www.vr.fi/matkaketjut sekä Lähitaksi-yhteistyöstä: https://www.vr.fi/matkaketjut/taksi.

Edullisten lähtöjen hintoja (aikuinen)*

-    Helsinki-Tampere 8,90 €
-    Helsinki-Turku 7,90 €
-    Helsinki-Seinäjoki 17,80 €
-    Helsinki-Jyväskylä 9,90 €
-    Helsinki-Oulu 26,70 €
-    Helsinki-Joensuu 22,30 €
-    Helsinki-Kouvola 8,90 €

*Opiskelijat saavat lipuista -30 %, eläkeläiset -20 % ja lapset -40 % alennusta.

Lomalipun hinnat (aikuinen)**

-    5 päivää 119 €
-    7 päivää 139 €
-    9 päivää 159 €

**Opiskelijat saavat lipuista -30 %, eläkeläiset -20 % ja lapset -50 % alennusta.


Tilaa tiedotteet sähköpostiisi