Tampereen rautatieasemalla kulkurajoituksia pysäköintiluolan räjäytystöiden vuoksi

Tampereen rautatieaseman edustalle rakennettavan pysäköintiluolan hissi- ja porrasyhteyden räjäytystyöt aiheuttavat ajoittaisia kulkurajoituksia asema-alueella 19. elokuuta saakka. Työt ovat osa P- Hämpin pysäköintiluolan työmaata. Räjäytyksiä tehdään arkipäivisin yhdestä kolmeen klo 7-22 välisenä aikana. Räjäytysalue rajataan lippusiimoin, ja aseman sisäänkäyntien kohdalla sekä pysäköintialueella on turvamiehiä ohjaamassa liikennettä. Autot ohjataan asema-aukion pysäköintipaikalla loitommaksi työmaan välittömästä läheisyydestä, ja jalankulku ohjataan vaihtoehtoisia reittejä pitkin asemarakennukseen ja junalaitureille. Asemarakennuksen pääsisäänkäynti on käytössä räjäytystöiden aikanakin. Ennen räjäytystä soitetaan äänimerkkiä säännöllisen toistuvasti kolmen minuutin ajan. Räjäytyksen valmistumisesta kertoo pitkä yhtenäinen äänimerkki. Yksi räjäytystapahtuma äänimerkkeineen ja kulkurajoituksineen kestää noin viisi minuuttia Räjäytykset pyritään ajoittamaan sellaiseen aikaan, jolloin asemalla on mahdollisimman vähän matkustajia ja asiointia. Räjäytystyöt suorittaa Lemminkäinen Infra Oy.

VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu