Uudistustyö paransi VR Groupin operatiivista tulosta

Tunnuslukuja VR Groupin vuoden 2013 toiselta vuosineljännekseltä (suluissa vertailuluku Q2/2012) - Liikevaihto 356,6 (361,7) miljoonaa euroa - Liikevoitto 3,4 (4,1) miljoonaa euroa - Vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi 9,1 prosenttia - Operatiivinen liikevoitto parani viime vuodesta - Konsernissa on meneillään mittavia uudistushankkeita VR Groupin toisen vuosineljänneksen liikevoitto oli jonkin verran edellisvuoden vastaavaa pienempi, mikä selittyy vertailuvuoden korkeammilla omaisuuden myyntivoitoilla. Operatiivinen omaisuuden myyntivoitoista puhdistettu liikevoitto kuitenkin parani edellisvuoden vastaavasta. Operatiivinen liikevoitto oli vuosineljänneksellä 3,0 (-0,5) miljoonaa euroa ja kumulatiivisesti vuoden alusta -6,9 (-25,9) miljoonaa euroa. Tulokseen vaikuttaa positiivisesti muun muassa konsernissa meneillään oleva uudistustyö. - Tehdyt tehostamistoimet alkavat jo vaikuttaa. Suuntamme on oikea, mutta paljon työtä on vielä tehtävä, toimitusjohtaja Mikael Aro toteaa. Henkilöstö mukaan uudistustyöhön Aron mukaan konsernissa käydään syksyn mittaan koko henkilöstön kanssa laajoja keskustelukierroksia, joissa pyritään löytämään erilaisia tapoja tehostaa työtä ja uudistaa konsernin toimintaa. Keskustelukierrokset käynnistävät konsernin toukokuussa julkistamat säästötavoitteet. VR Group tavoittelee 40 miljoonan euron säästöjä henkilöstökustannuksissa. Kaukojunaliikenteen yksinoikeudelle kesällä myönnetty jatkoaika antaa Aron mukaan tukea VR:n uudistuksille, mutta asettaa samalla yhtiölle kovat odotukset. - Odotukset pitää nyt pystyä lunastamaan. Se edellyttää meiltä todella paljon. Matkustajamäärät kasvavat Viime aikoina tehdyt uudistukset näkyvät jo kaukojunien kasvavissa matkustajamäärissä. Juna- ja autoliikenteessä tehtiin vuosineljänneksellä 23,8 miljoonaa matkaa, mikä on 7,1 prosenttia edellisvuoden vastaavaa aikaa enemmän. Erityisen positiivista kasvu oli kaukoliikenteen pitkillä reiteillä sekä Venäjän Allegro-liikenteessä. Maantie- ja rautatielogistiikan vuosineljänneksen liikevaihto oli 114,0 miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevoitto laski 6,9 prosenttia. Rautatielogistiikan tulos parani selvästi edellisestä vuodesta tehostamistoimien ansiosta. Logistiikkapalveluiden kysyntä on vahvasti riippuvainen kotimaan teollisuustuotannosta. Kysynnän piristymistä voidaan odottaa vasta vuonna 2014. Infrarakentamisen liikevaihto lähes kaksinkertaistui ja oli vuosineljänneksellä 84,1 (56,6) miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi kaikilla liiketoiminta-alueilla Ruotsia lukuun ottamatta. Kumulatiivinen liiketappio pieneni edellisvuodesta selvästi. Vahvan tilauskannan (468 Meur) vuoksi kolmannella vuosineljänneksellä voidaan odottaa koko divisioonan liiketuloksen kääntyvän voitolliseksi. Vuosineljänneksen investoinnit olivat 47,1 miljoonaa euroa. Merkittävimmät kohteet olivat uudentyyppiset ohjausvaunut, logistiikan tavaravaunut, rakenteilla oleva logistiikan terminaali Kouvolassa ja Oulun varikko. Koko vuoden vertailukelpoisen liikevaihdon odotetaan nousevan vuoden 2012 tasosta. Myös operatiivisen liikevoiton odotetaan nousevan tehtyjen tehostamistoimien ja kustannusleikkausten myötä. Lue osavuosikatsaus kokonaisuudessaan täältä.

VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu