VR Group käynnistää uuden lähiliikennekaluston hankinnan

VR Group suunnittelee suuruusluokaltaan noin 250 miljoonan euron investointia uuteen lähijunakalustoon. Uusi kalusto korvaisi vanhan, Etelä-Suomen taajamaliikenteessä nykyisin käytettävän Sm2-kaluston.

Kalustohankinnan yhteydessä selvitetään mahdollisuutta hyödyntää uutta kalustoa myös muussa liikenteessä. Tavoitteena on parantaa palvelutasoa koko lähiliikenteessä.

"Haluamme korvata tiensä päähän tulleen vanhan kaluston modernilla junakalustolla ja etsimme tällä hetkellä vaihtoehtoja. Uudella kalustolla parannamme asiakaskokemusta. Olemme jo uudistaneet kalustoamme runsaasti viime vuosina. Modernilla kalustolla on merkittävä vaikutus matkustusmukavuuteen", sanoo VR Groupin toimitusjohtaja Rolf Jansson.

Kaluston hankinta käynnistetään tänä vuonna ja ensimmäiset uudet junat tulisivat liikenteeseen vuonna 2024. Tavoitteena on, että vanha Sm2-kalusto olisi kokonaan korvattu uudella, modernilla kalustolla vuoteen 2026 mennessä. Tällä hetkellä Sm2-junia on käytössä 34 kappaletta. Lopullinen tarve uudelle kalustolle ja mahdollisuus liikenteen toteuttamiseen markkinaehtoisesti riippuvat Etelä-Suomen taajamaliikenteen laajuudesta tulevaisuudessa.

Kalustohankinta tuli ajankohtaiseksi liikenne- ja viestintäministeriön lopetettua Etelä-Suomen taajamaliikenteen kilpailutuksen valmistelun. Hallitusohjelman mukaan henkilöjunaliikenteen kilpailun avautumisessa edetään ns. Open Access -mallilla, jossa kukin operaattori kilpailee omalla kalustollaan.


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu