VR lisää yli 30 kaukojunavuoroa jääkiekon MM-kisoihin

Jääkiekon MM-kisat pelataan jo toista vuotta peräkkäin Tampereen Nokia Arenalla 12.-28.5.2023. VR on lisännyt Leijonien pelipäiville kattavasti junavuoroja, joilla voi matkustaa otteluiden jälkeen Turun, Vaasan, Jyväskylän ja Helsingin suuntiin. Lisäksi ottelulipulla voi matkustaa maksutta Tampereen seudun joukkoliikenteessä.

Ottelut pelataan Nokia Arenalla aivan Tampereen rautatieaseman kupeessa, joten juna on helppo ja näppärä tapa saapua kisayleisöön. VR on lisännyt kisojen ajalle yhteensä yli 30 kaukojunavuoroa mahdollistamaan sujuvat ja ilmastoystävälliset kotimatkat otteluiden päätteeksi.

Otteluihin saapuu tuhansia katsojia, joten hyppäämällä junaan välttää mukavasti liikenneruuhkat tai parkkipaikan etsimisen. Saman ajan voi käyttää virittäytymällä kisatunnelmaan ravintolavaunun virvokkeiden ja herkkujen äärellä”, kertoo VR:n kaukoliikennejohtaja Piia Tyynilä.

MM-kisajunien aikatauluihin on varattu myös jouston varaa. Jos päivän viimeiset ottelut venyvät, on MM-kisajunien lähtöaikoja mahdollista viivästyttää. Jos otteluaikataulut venyvät, juna-aikataulujen muutoksista kuulutetaan myös Nokia Arenalla.

Junista on mahdollista varata oma hytti tai vaikkapa kokonainen junavaunu omalle kisaseurueelle. Yli 18 henkilön ryhmille kannattaa pyytää kisamatkoille ryhmätarjousta, johon voi tilata myös tarjoilut etukäteen.

MM-kisojen lisäjunat ovat jo myynnissä mm. VR Matkalla -sovelluksessa ja osoitteessa www.vr.fi. Tarkka kooste lisäjunien aikatauluista löytyy VR:n verkkosivuilta.

Kisalipulla voi matkustaa ilmaiseksi Tampereen paikallisliikenteessä

Leimatulla jääkiekon MM-kisojen lipulla saa matkustaa vapaasti Tampereen seudun joukkoliikenteessä. Etuun sisältyvät Tampereen seudun joukkoliikenteen bussit ja ratikat sekä Nokian, Tesoman, Tampereen, Oriveden ja Lempäälän rautatieasemien välinen junaliikenne. Näiden rautatieasemien laiturialueelta löytyy lippulaite, jossa ottelulippu tulee leimata ennen junaan nousua.


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu