VR pahoittelee vammaisasiakkaan syrjivää kohtelua – korvaavien kuljetusten ohjeistusta päivitetty 

VR on saanut yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalta päätöksen pyörätuoliasiakkaan syrjivästä kohtelusta koskien korvaavan kuljetuksen järjestämistä ratatöiden vuoksi.  VR ja asiakas ovat sopineet asian. Korvaavien kuljetusten ohjeistusta on täsmennetty tapauksen jälkeen. VR kehittää jatkuvasti vammaisasiakkaiden palveluja, yhteistyössä vammaisjärjestöjen kanssa.  

Syrjivää päätöstä koskevassa tilanteessa pyörätuoliasiakkaalle ei tarjottu invataksia, vaikka junavuoro oli ratatöiden vuoksi korvattu invapaikattomalla bussikuljetuksella. 

- Tässä tilanteessa on toimittu väärin ja olemme pahoillamme asiakkaan puolesta. Olemme sopineet hyvityksestä ja päivittäneet ohjeistustamme koskien korvaavia kuljetuksia ratatöiden aikana. Uudet ohjeet on käyty henkilökuntamme kanssa läpi. Panostamme jatkossa entistä enemmän yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden toteutumiseen kaikkien asiakkaidemme kohdalla, kertoo matkustajaliikennejohtaja Maisa Romanainen

VR sitoutuu edistämään ja varmistamaan yhdenvertaisten palvelujen toteutumisen vammaisasiakkaille sekä panostaa henkilökunnan kouluttamiseen ja asiakasviestintään. VR otti myös 4.6.2018 käyttöön EU:n vammaiskortin. 

VR kehittää vammaispalveluja ja kouluttaa henkilökuntaansa säännöllisesti

Uudessa ohjeistuksessa pyörätuolilla matkustavalle asiakkaalle tilataan invataksi, mikäli junavuoro on ratatöiden vuoksi korvattu bussikuljetuksella eikä sopivaa, korvaavaa junavuoroa löydy tilalle. 

- Täsmennetty ohjeistus koskee erityisesti ennalta tiedossa olevia ratatöitä. Liikenteen äkillisissä ja ennakoimattomissa poikkeus- ja häiriötilanteissa asiakkaalle on aina järjestetty, ja järjestetään myös jatkossa, taksikuljetus, Romanainen korostaa.

VR kehittää vammaispalveluja jatkuvasti, yhdessä vammaisjärjestöjen kanssa. Viimeisin yhteistyötapaaminen oli perjantaina 8.6., ja siellä käsiteltiin muun muassa EU:n vammaiskortin käyttöönottoa VR:n kauko- ja lähijunissa, henkilökunnan asiakaspalvelukoulutusta vammaisasiakkaan kohtaamisesta ja Mutual Trust -hanketta. Lue lisää täältä


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu