VR parantaa junamatkustamista joulukuussa - Jyväskylään uusia vuoroja

VR lisää joulukuussa runsaasti uusia junavuoroja liikenteeseen ja matkustaminen paranee merkittävästi eri puolilla Suomea. Jyväskylän ja Helsingin sekä Jyväskylän ja Keuruun välille lisätään yhteensä neljä uutta junavuoroa arkipäivisin. Vuorotarjonta paranee sekä Jyväskylän ja Helsingin että Jyväskylän ja Kuopion välillä. Uudet vuorot aloittavat liikennöinnin 15.12. aikataulukauden vaihtuessa. 

Jyväskylän ja Helsingin välille, Tampereen kautta lisätään 15.12. alkaen arkipäivisin yhteensä kaksi uutta vuoroa, yksi molempiin suuntiin. Uusien vuorojen myötä Helsingin ja Jyväskylän välillä kulkevien vuorojen määrä kasvaa arkipäivisin kymmeneen molempiin suuntaan.

Uusien aikataulujen myötä on haluttu lisätä enemmän suoria yhteyksiä kysytyimmille yhteysväleille. Helsingin ja Jyväskylän välille lisättävät uudet vuorot jatkavat Pieksämäen kautta Kuopioon asti, jonne pääsee siis jatkossa Tampereelta vaihdotta. Samalla Jyväskylän ja Pieksämäen välillä kulkevien vuorojen määrä arkipäivisin vähenee kahdella per suunta.

Lisäksi Jyväskylän ja Keuruun välille lisätään molempiin suuntiin yksi uusi vuoro. Keuruulta Jyväskylään lisättävä myöhäisillan vuoro kulkee Tampereen kautta ja mahdollistaa jatkossa entistä myöhemmin yhteyden Helsingistä Jyväskylään. Kiskobusseilla ajettavat vuorot ovat osa VR:n ja liikenne- ja viestintäministeriön sopimaa uutta ostoliikennesopimusta vuodelle 2020.

”Kuuntelimme uusien aikataulujen suunnittelussa asiakaspalautetta sekä huomioimme asiakasmääriä. Uusien aikataulujen myötä koko pääradan aikataulurakenne ja vuorotarjonta on suunniteltu uusiksi, jotta lisävuorot saadaan mahtumaan niukalle ratakapasiteetille. Olemme pyrkineet varmistamaan myös mahdollisimman sujuvat jatkoyhteydet sekä lisäämään istumapaikkoja”, kertoo VR:n suunnittelujohtaja Juho Hannukainen.

Uusien aikataulujen myötä entistä useampi vuoro ajetaan IC-kalustolla, minkä myötä istumapaikkojen kapasiteetti kasvaa. IC-kalustolla ajetaan etenkin ruuhkaisia vuoroja, joten jatkossa esimerkiksi aamun suosituimpiin juniin Helsingin suuntaan mahtuu paremmin kyytiin.

Uusien, 15.12. aloittavien vuorojen myötä Jyväskylästä lähtee päivittäin 17 junavuoroa. Kun mukaan lasketaan myös Jyväskylään matkansa päättävät junat, jyväskyläläisille on päivittäin tarjolla yhteensä 26 junavuoroa.

Muutoksia aamu- ja ilta-aikatauluihin

Jyväskylän vuorouudistukset parantavat erityisesti iltapäivän työmatkaliikennettä ja myöhäisillan liikennettä.

Työmatkaliikenteessä erityisesti iltapäiväyhteydet Jyväskylän ja Tampereen välillä paranevat. Tampereelta pääsee jatkossa Jyväskylään klo 16.07 lähtevällä junalla kaikkina arkipäivinä ja sunnuntaisin, nykyisen perjantain ja sunnuntain sijaan. Jyväskylästä puolestaan pääsee jatkossa Tampereen suuntaan klo 18.14 lähtevällä junalla joka arkipäivä ja sunnuntaisin, nykyisen perjantain ja sunnuntain sijaan.

Aikataulumuutoksia on luvassa myös Helsingin ja Jyväskylän välillä. Aiempi suora vuoro Helsingistä klo 17.24 Jyväskylään korvataan uudella aikataulukaudella Helsingistä klo 18.24 lähtevällä junalla, josta Jyväskylään suuntaavat matkustajat vaihtavat toiseen junaan Tampereella. Nykyisellään klo 15.18 Jyväskylästä Helsinkiin lähtevän junan aikataulu aikaistuu noin tunnilla.

Myös iltayhteydet paranevat, kun jatkossa Tampereelta pääsee päivittäin Jyväskylään klo 22.07 lähtevällä taajamajunalla Keuruun kautta Jyväskylään. Samalla muodostuu nykyistä myöhäisempi yhteys Helsingistä Jyväskylään, lähtö Helsingistä klo 20.24.

Uudet 15.12. aloittavat aikataulut löytyvät matkahaustamme osoitteessa vr.fi. Liput tulivat myyntiin tiistaina 15.10. ja ovat ostettavissa 29.4.2020 asti. 


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu