VR Transpointille kiitosta asiakkailta – luotettavuus ja hyvä palvelu kärjessä

VR Groupin logistiikkadivisoona VR Transpoint sai tuoreessa asiakastyytyväisyysmittauksessa hyvät arviot asiakkailtaan. Tyytyväisyys yhtiön palveluihin on kokonaisuudessaan pysynyt edelleen hyvällä tasolla, ja kehitys on jatkunut viime vuodesta positiiviseen suuntaan. Tutkimuksen tuloksena VR Transpointin kokonaisarvosanaksi muodostui 3,85 asteikolla yhdestä viiteen. Tutkimusta uudistettiin tälle vuodelle, ja vuoden 2016 vertailukelpoinen tulos on 3,82.

- Asiakkaamme eli suomalainen teollisuus kokee meidät luotettavana logistiikkakumppanina, mikä onkin yksi keskeisimpiä tavoitteitamme, VR Transpointin vt. johtaja Martti Koskinen toteaa.

VR Transpointin palvelujen suositteluindeksi NPS (Net Promoter Score) oli 33 eli merkittävä joukko asiakkaista suosittelisi yhtiötä parhain arvosanoin. Kiitosta sai myös riittävä yhteydenpidon määrä asiakkaiden ja VR Transpointin välillä. Parhaat, yli neljään yltävät arvosanat yhtiö sai henkilökunnan palvelualttiudesta, luotettavuudesta yhteistyökumppanina sekä lupausten pitämisestä.

- Olemme sitoutuneet logistiikan asiakastyytyväisyyden ja asiakaslähtöisten palvelujen kehittämiseen sekä erilaisten asiakastarpeisiin perustuvien kokonaisratkaisujen luomiseen. Näiden osalta on selvästi menty eteenpäin ja työ jatkuu edelleen, Koskinen mainitsee.

Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluina, jossa vastaajina oli 300 suomalaisen teollisuuden, satama-alan ja kaupan edustajaa. Tutkimuksen suoritti Innolink Research.


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu