VR uusii junamatkustajan digitaaliset palvelut – mobiilisovellus ja uudet automaatit käyttöön vaiheittain kesäkuusta alkaen, uudistettu vr.fi alkusyksyllä

Junamatkustajien digitaaliset palvelut eli mobiilisovellus, vr.fi ja lippuautomaatit uudistuvat. Mobiilisovelluksen ensimmäinen versio ja uudet lippuautomaatit ovat käytettävissä kesäkuusta lähtien, uusittu vr.fi avautuu syksyllä. Uudistettavien palvelujen ominaisuuksia kehitetään jatkuvasti ja niitä julkaistaan vaiheittain. Nykyiset itsepalvelukanavat toimivat uusittujen rinnalla tarvittavan ajan.

VR on tehnyt asiakasteknologian kokonaisvaltaista uudistusta vuodesta 2017. Työ on kattanut myynnin taustajärjestelmän, paikanvarausjärjestelmän ja käyttöliittymien uudistamisen. Mittava hanke on edennyt vaiheeseen, jossa asiakkaat pääsevät ensi kertaa hyötymään uusista palveluista. Uuden mobiilisovelluksen ensimmäinen versio julkaistaan sovelluskaupoissa kesäkuussa. Uudet lippuautomaatit asennetaan kaikille nykyisille ja kuudelle lisäasemalle vaiheittain 10.6.2019 alkaen.

”Junamatkustamisen suosio on kasvanut viime vuosina voimakkaasti, markkinaehtoisessa kaukoliikenteessä 26 prosenttia vuodesta 2015–2018. Vuosittain VR kauko- ja lähiliikenne palvelevat yli 20 miljoonaa junamatkustajaa, joista valtaosa ostaa matkalipun itsepalvelukanavistamme. Verkkopalveluissamme on viikoittain yli miljoona käyttäjää. Digitaalisten palvelujen uudistus koskettaa valtavaa asiakasmäärää ja olemmekin valmistelleet uudistuksia huolellisesti asiakkaita kuunnellen”, kertoo myynti- ja asiakaskokemusjohtaja Salla Ketola.  

Uusi mobiilisovellus, uudistettu vr.fi ja uudet lippuautomaatit

Uudistetut digitaaliset kanavat ovat helppokäyttöisiä ja palveluiltaan monipuolisia. Niihin lisätään vaiheittain ominaisuuksia jatkuvan kehittämisen mallilla. Jo ensimmäinen versio mobiilisovelluksesta sisältää paljon parannuksia – asiakas voi seurata junan kulkutietoja, tallentaa maksutiedot ja säilyttää matkalipun kätevästi mukana. Lisäksi sovellus mm. ehdottaa matkustajalle hänen eniten käyttämiään palveluja. Lähi- ja kaukoliikenteen lippuja voi ostaa samasta sovelluksesta kahden erillisen sijaan.

”Yksi odotetuimmista palveluista on paikanvaraus vaunukartalta myös mobiilisovelluksessa. Häiriöviestintä kehittyy merkittävästi – sovellus lähettää asiakkaalle viestin, jos juna on myöhässä tai matkaan tulee muutoksia. Nämä ominaisuudet lisätään palveluun vielä kesän aikana”; kertoo Head of Digital Marika Lindström.

Sarja- ja kausiliput tulevat mobiilisovellukseen syksyllä. Silloin asiakas pystyy itse varaamaan ja peruuttamaan sarjalippujen paikkoja, myös kausilipulla on mahdollista varata paikka.

Tutustu uudistuksen yksityiskohtiin ja kanavien uusiin ominaisuuksiin tarkemmin täällä.


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu