VR-Yhtymä Oy:n yhtiökokouksen 9.4. päätökset

VR-Yhtymä Oy:n yhtiökokous pidettiin 9. huhtikuuta 2021 Helsingissä. Yhtiökokous vahvisti vuoden 2020 tilinpäätöksen ja päätti hallituksen esityksestä, ettei vuodelta 2020 jaeta osinkoa. Samalla vahvistettiin yhtiön hallituksen ja hallintoneuvoston kokoonpanot, jotka säilyvät ennallaan.

VR-Yhtymä Oy:n hallituksen puheenjohtajana jatkaa Kjell Forsén. Hallituksen jäseninä puolestaan jatkavat Heikki Allonen, Nermin Hairedin, Pekka Hurtola, Virve Laitinen, Roberto Lencioni ja Sari Pohjonen.

Hallintoneuvoston puheenjohtajana toimii edelleen Sheikki Laakso (ps.). Muut hallintoneuvoston jäsenet ovat Anders Adlercreutz (r.), Sanna Antikainen (ps.), Seppo Eskelinen (sd.), Hanna Holopainen (vihr.), Anna-Kaisa Ikonen (kok.), Mai Kivelä (vas.), Jouni Kotiaho (ps.), Matias Marttinen (kok.), Raimo Piirainen (sd.), Arto Pirttilahti (kesk.) ja Katja Taimela (sd.).

Myös hallituksen ja hallintoneuvoston palkkiot pysyvät ennallaan.

Hallituksen puheenjohtajalle maksetaan palkkiona 54 750 euroa vuodessa, hallituksen varapuheenjohtajalle 25 800 euroa vuodessa ja hallituksen jäsenille 22 800 euroa vuodessa. Lisäksi hallituksen puheenjohtajalle ja jäsenille maksetaan kokouspalkkiona 600 euroa kokoukselta.

Hallintoneuvoston puheenjohtajalle maksetaan palkkiona 800 euroa kokoukselta, hallintoneuvoston varapuheenjohtajalle 600 euroa kokoukselta ja hallintoneuvoston jäsenille 500 euroa kokoukselta.

Lisäksi jokainen yhtiön hallituksen ja hallintoneuvoston jäsen saa VR:n vapaalipun.


Tilaa tiedotteet sähköpostiisi