VR:n kivimiehet kannustavat Käärijää viisuvoittoon vihreissä boleroissa

VR:n kivimiehet käynnistävät Euroviisu-viikon näyttävästi asussa, joka on viime viikkoina muodostunut ilmiöksi. Käärijän Euroviisu-esiintymisasua mukaileviin vihreisiin boleroihin sonnustautuneet kivimiehet kannustavat nyt näyttävästi Suomea kohti viisuvoittoa.

Helsingin päärautatieaseman sisäänkäyntiä vartioivat ikoniset kivimiehet ovat tulleet tunnetuiksi tempauksistaan, joissa ne elävät mukana ajankohtaisissa tapahtumissa.

Olemme kivimiesten kanssa viime vuosina kannustaneet Suomen urheilumaajoukkueita isojen kisojen edessä, mutta kivimiehet ovat myös kulttuurin ystäviä. Käärijä on jo nyt yltänyt show’llaan Euroviisujen kansainvälisten ennakkosuosikkien joukkoon ja ansaitsee ehdottomasti kivimiesten kannustuksen näyttävästi Helsingin keskustan sydämessä”, iloitsee kaukoliikennejohtaja Piia Tyynilä.

Kivimiesten viisuasut mukailevat Käärijän esiintymisasua, jonka on suunnitellut Teemu Muurimäki. Aivan esikuvalleen uskollisia kivimiesten asusteet eivät silti ole, vaan niiden suunnittelussa on jo mittakaavasyistä otettu myös taiteellisia vapauksia. Yhteensä neljään boleroon on käytetty yli 50 metriä vihreää kangasta.

Kivimiehet kannustavat Käärijää koko viisuviikon ajan. Euroviisujen ensimmäinen semifinaali, jossa Käärijäkin kilpailee, järjestetään tiistaina 9.5. ja finaalilähetys on lauantaina 13.5.

Kivimiehet harkitsevat tarkasti kannanottojaan

Kuvanveistäjä Emil Wikströmin luomat lähes 110-vuotiaat Lyhdynkantajat ovat tulleet tunnetuiksi muun muassa seikkaillessaan VR:n mainoksissa. Viimeisimpänä kivimiehet ovat kannustaneet suomalaisia kasvomaskin käyttöön koronapandemian ollessa kiivaimmillaan ja näyttäneet esimerkkiä rokotelaastareilla vuoden 2022 keväällä.

Olemme kivimiesten kanssa todella harkitsevaisia siinä, millaisiin tempauksiin ryhdymme. Kivimiehet kohtaavat päivittäin yli 200 000 päärautatieaseman kävijää ja lukuisia ohikulkijoita. Niiden suuren näkyvyyden vuoksi tempauksen pitää aina olla idealtaan ajankohtainen ja sellainen, johon laaja yleisö voi samaistua ja ihastua”, Tyynilä toteaa.

Kivimiesten vihreät asut ovat samalla muistutus vastuullisista valinnoista.

Kuka tietää, ehkä tällä kertaa kivimiehet pääsevät lauantaina juhlimaan Suomen viisuvoittoa yhdessä helsinkiläisten kanssa. Käärijän vihreään pukeutuessaan ne muistuttavat myös artistin uuden kappaleen myötä, että luonto kiittää, kun auto jää.”


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu