Junamatkustaminen vilkasta pääsiäisenä

25.03.2015 11:01 Mediatiedotteet

Suosituimmat pääsiäisen junavuorot ovat täyttymässä. Osa yöjunista on jo myyty loppuun. Pääsiäisliikenteessä kulkee lisäjunia. Juhlapyhät vaikuttavat myös lähi- ja kaukojunien aikatauluihin.   

Kiirastorstai 2. huhtikuuta on pääsiäisen menoliikenteen vilkkain matkustuspäivä. Paluuliikenteessä vilkkainta on toisena pääsiäispäivänä 6. huhtikuuta.

Pohjoisen yöjunat ovat erityisen suosittuja. Liikenteessä on lisäjunia Rovaniemelle ja Kolariin. Autopaikat on jo myyty loppuun useana päivänä, ja myös makuupaikat alkavat täyttyä.

Kaukoliikenteen päiväjunissa on vielä tilaa, mutta osa junavuoroista on täyttymässä. Suosituimmat päiväjunat kulkevat Etelä-Suomesta Oulun, Joensuun ja Kuopion suuntiin.

Pääsiäispyhinä poikkeusaikataulut

Pääsiäinen vaikuttaa sekä kaukojunien että pääkaupunkiseudun lähijunien aikatauluihin. Liikenteessä on myös lisäjunia ja -vaunuja.

  • Kiirastorstaina 2.4. lähi- ja kaukojunat noudattavat perjantaiaikatauluja.
  • Pitkäperjantaina 3.4. junat kulkevat pääosin sunnuntain aikataulujen mukaisesti. Aamun kaukojunaliikenteessä liikennöi useita lisäjunia eri reiteillä. Pääradan lähijunaliikenteessä kulkee joitakin ylimääräisiä viikonloppuillan junavuoroja.
  • Lauantaina 4.4. ajetaan normaalein aikatauluin.
  • Ensimmäisenä pääsiäispäivänä 5.4. junat kulkevat pääosin sunnuntain aikataulujen mukaan. Joitakin iltapäivän ja illan kaukojunavuoroja on peruttu. Pääradan lähijunaliikenteessä kulkee joitakin ylimääräisiä viikonloppuillan vuoroja.
  • Toisena pääsiäispäivänä 6.4. liikennöidään sunnuntaiaikataulujen mukaan.

Tarkemmat juna-aikataulut voi tarkistaa VR:n verkkosivujen matkahausta. Lisätietoja voi kysyä myös VR:n asiakaspalvelunumeroista tai aseman lipunmyynnistä. Verkkosivuilta löytyy myös tietoja ajankohtaisista tarjouksista.

Liittyy aiheeseen: Matkustajaliikenne

Uutisarkistoon