Maisa Romanainen VR:n matkustajaliikenteen johtajaksi

VR:n matkustajaliikenteen johtajaksi on nimitetty KTM Maisa Romanainen. Hän on toiminut vuodesta 2008 alkaen Stockmann Oyj Abp:n varatoimitusjohtajana ja tavarataloryhmän johtajana. Tätä ennen hän on muun muassa vastannut Stockmannin liiketoiminnasta Venäjällä. Matkustajaliikenteen nykyinen johtaja Antti Tiitola on irtisanoutunut siirtyäkseen Neste Oilin öljyn vähittäismyynnistä vastaavaksi johtajaksi.

-    Olen erittäin iloinen, että VR saa käyttöönsä Maisa Romanaisen laajan ja monipuolisen osaamisen kuluttajaliiketoiminnasta. Hän on ansioitunut erityisesti asiakaspalvelun ja vahvan kuluttajabrändin kehittäjänä, VR Groupin toimitusjohtaja Mikael Aro perustelee nimitystä.

VR-konsernin matkustajaliikennetoimiala huolehtii matkustajaliikenteestä rautateillä ja Pohjolan Liikenteen linja-autoliikenteestä. Siihen kuuluu myös junien ja asemien ravintolapalveluja tarjoava Avecra Oy. VR-konsernin liikevaihdosta 40 prosenttia eli 570 miljoonaa euroa tulee matkustajaliikenteestä, ja noin neljännes konsernin henkilöstöstä eli noin 2 600 henkilöä työskentelee matkustajaliikenteen tehtävissä.


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu