Mäntyharjun ympäristöonnettomuus – Suomen ympäristökeskuksen ennuste valmistunut

Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) laatima mallinnus haitta-ainepitoisuuksien kehittymisestä Pajulammessa ja Sarkavedessä koskien vuotta 2019 on valmistunut.

SYKE:n laatiman mallinnuksen avulla on saatu ennusteet haitta-ainepitoisuuksien kehittymisestä Pajulammessa ja Sarkavedessä. Sarkavesi on jaettu mallinnuksessa kahteen alueeseen; Sarkavesi pääallas (Outinen–Papinniemi) ja Sarkavesi etelä (Papinniemi–Voikoski). Mallinnuksessa tarkasteltiin eri skenaarioita huomioiden maastossa oleva arvioitu kuorma sekä pintavesikuorma. Onnettomuusalueen, patoaltaan sekä Kärmelammen–Ojantauksenlammen ympäristössä arvioidaan tutkimusten perusteella olevan jäljellä noin viisi prosenttia onnettomuuden MTBE-päästöstä.

Ennusteen mukaan Pajulammessa MTBE-pitoisuudet ylittävät vuonna 2019 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) talousvedenkäytölle antaman suosituksen 0,0075 mg/l. Sarkavedessä MTBE-pitoisuudet ovat ennusteen mukaan jäämässä alle THL:n suosituksen 0,0075 mg/l, lukuun ottamatta Pajulammen purkuojien edustoja, joissa MTBE-pitoisuudet voivat ajoittain ylittää annetun suosituksen. Myös Vuohijärven pitoisuudet ovat näin ollen jäämässä alle annetun suosituksen.

Pohjavesitutkimukset

Suoritetuissa pohjavesitutkimuksissa MTBE:ä on todettu patoaltaan alueella sekä Kärmelammen ja Ojantauksenlammen purkuojien ympäristössä. Tarkkailutulosten perusteella pohjaveden MTBE-pitoisuudet ovat alentuneet merkittävästi tarkkailun aikana laimenemisen ja pintaojien kautta tapahtuneen MTBE:n poistumisen seurauksena.

Merkittävin määrä jäljellä olevasta MTBE:stä sijaitsee patoaltaan alueella, jossa kalliot estävät pohjaveden (ja MTBE:n) purkautumisen Kärmelammen suuntaan. Kärmelammen–Ojantauksenlammen laskuojien ympäristössä MTBE-pitoisuudet ovat vähentyneet tarkkailun aikana ja niiden arvioidaan edelleen puhdistuvan luontaisesti ojien kautta tapahtuvan purkautumisen seurauksena.

Pohjavesitarkkailut jatkuvat säännöllisesti. Tällä viikolla Ojantauksenlammen ja Pajulammen välisellä alueella on asennettu pohjaveden havaintoputkia, jotka tarkentavat pohjaveden virtauksia sekä tilaa.

Vesistötarkkailut

Vallitsevien lumi- ja jääolosuhteiden takia Sarkavedestä ei ole saatu otettua tarkkailunäytteitä kolmeen viikkoon. Myös tälle viikolle suunniteltua Vuohijärven näytteenottoa on jouduttu siirtämään.

Vuohijärvessä pitoisuudet olivat tammikuun alussa tasolla 0,0005 mg/l. Sarkavedessä pitoisuudet kohosivat tammikuussa ollen pääosin tasolla 0,0001–0,0010 mg/l. Sarkavedessä Pajulammen purkuojien edustoilla pitoisuudet ovat kohonneet tasoille 0,019–0,027 mg/l.

Tällä viikolla onnettomuusalueen alapuolelta otetuissa näytteissä MTBE-pitoisuudet ovat olleet Kärme-lammessa 2,4 mg/l, Ojantauksenlammessa 2,0 mg/l, Pitkäjärvessä 0,010 mg/l ja Pajulammessa 0,033 mg/l.

Näytteenottopisteiden sijainnit ja valmistuneet tutkimustulokset löytyvät kartoista VR Groupin verkkosi-vuilla (www.vrgroup.fi/kinni).

Patoallas

Patoaltaalla käsitellään edelleen onnettomuusalueelta tulevaa MTBE-pitoista vettä. Käsittelyjen kunnos-tustehoa seurataan säännöllisesti. Koska MTBE:n poistaminen kylmästä vedestä on haasteellista, on kunnostusurakoitsijoiden kanssa haettu ratkaisuja kunnostustehon parantamiseksi. Allasveden talvikäsittelyjä on tehostettu tammi-helmikuun aikana.

Seuranta ja tiedottaminen

Vesistötarkkailut toteutetaan hankkeessa ympäristökonsulttina toimivan Ramboll Finland Oy:n laatimien ja viranomaisten hyväksymien tarkkailuohjelmien mukaisesti. Tarkkailuohjelmaa päivitetään tarpeen mu-kaan tutkimustulokset ja vallitsevat sääolosuhteet huomioiden. Tarkkailut ovat jatkuneet Kinnin onnet-tomuusalueen ja Sarkaveden välisistä ojista, puroista ja lammista sekä Sarkavedestä ja Vuohijärvestä.

Keväästä 2018 lähtien on järjestetty säännöllisesti toimijoiden yhteispalaverit, joissa on käsitelty vesitark-kailuiden tulokset, onnettomuusalueen läheisyydessä toteutettavat kunnostustoimenpiteet sekä julkais-tavat tilannekatsaukset ja tiedotteet. Yhteispalavereihin osallistuvat VR Groupin, Ramboll Finland Oy:n, Etelä-Savon ja Kaakkois-Suomen ELY-keskusten sekä Mikkelin ja Kouvolan ympäristöpalveluiden edustajat.

Tarkkailuista on tiedotettu viikoittain tilannekatsauksissa, jotka löytyvät VR Groupin Kinniä koskevalta nettisivulta (www.vrgroup.fi/kinni, kohdasta Ajankohtaista, linkkejä ja yhteistietoja aiheesta). Julkaisem-me jatkossa viikoittain tarpeen mukaan joko tilannekatsauksen tai tiedotteen.

Vedenkäyttösuositukset ovat ennallaan

Vedenkäyttöä talous-, pesu- tai löylyvetenä ei edelleenkään suositella Kärmelammen, Ojantauksenlam-men ja Pajulammen alueella sekä Sarkavedessä Pajulammen purkuojista 400 metrin säteellä.

Kartta vedenkäyttösuosituksista löytyy täältä.

Virkistyshaitan korvaukset ja muut mahdolliset korvaukset

VR Group on teettänyt Kinnin onnettomuuteen liittyen Ramboll Finland Oy:llä objektiivisen ja tasapuoli-sen laskentakaavan kiinteistönomistajien tilapäisen virkistyskäyttöhaitan määrittämiseksi. Vaikka lain pe-rusteella VR ei ole velvollinen korvaamaan onnettomuudesta johtuvia ns. puhtaita taloudellisia vahinkoja, johon myös kiinteistön virkistyskäyttöhaitta katsotaan kuuluvaksi, VR yhteiskuntavastuullisena toimijana maksaa rantakiinteistöjen omistajille laskentakaavan mukaisesti korvauksia virkistyskäyttöhaitasta. Las-kentamenettelyssä haitta-alue on jaettu kuuteen eri haittavyöhykkeeseen perustuen viranomaisten asettamiin vedenkäyttösuosituksiin.

VR jatkaa virkistyskäyttöhaittaa koskevien kirjeiden vastausaikaa 28.2.2019 asti. Jo yli kolmasosalle kiin-teistönomistajista on maksettu korvaukset virkistyskäyttöhaitasta.

Muuta onnettomuudesta aiheutunutta haittaa koskevat korvausvaatimukset käsitellään tapauskohtaises-ti. Näistä tulee tehdä erillinen vapaamuotoinen korvausvaatimus osoitteeseen [email protected].

Taustaa

Onnettomuus tapahtui lauantaina 7.4.2018, kun Mäntyharjun Kinnin seisakkeella tilapäisessä säilytyksessä ollut 50 junavaunun letka lähti tuntemattomasta syystä liikkeelle, ja yksi säiliövaunu törmäsi päätepuskimeen. Vaunu suistui raiteelta ja rikkoutui. Säiliössä oli 61 tonnia MTBE:tä, jota valui maahan 35 tonnia.

Lisätietoja

VR Groupin verkkosivut: www.vrgroup.fi/kinni
VR:n palvelunumero 0203 32030 (ma-pe 8–18, la-su + juhlapyhät 10–14), [email protected]
Viranomaisten yhteystiedot löytyvät täältä.


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu