VR hyvittää talven ongelmia asiakkailleen

VR on päättänyt antaa ylimääräisen hyvityksen asiakkailleen talven liikenneongelmien vuoksi. Asiakkaat saavat 20 prosentin alennuksen kaikista 15.3.–15.4. aikana ostettavista VR:n lähi- ja kaukoliikenteen 30 päivän lipuista. Alennuksen saa lipunoston yhteydessä lipputoimistoista tai tilaamalla lipun VR:n puhelinpalvelusta ja lunastamalla sen lippuautomaatista, asemilta tai R-kioskilta. Matkustusaika on 15.3.–15.5.2011. Alennus ei koske HSL:n lippuja. Haastavat sääolosuhteet ovat vaikeuttaneet junaliikennettä talven aikana, minkä vuoksi aikataulumuutokset ja viivästykset sekä kalustomuutokset ovat haitanneet varsinkin junalla päivittäin matkustavia asiakkaita. Pääkaupunkiseudulla on lisäksi ajoittain supistettu junatarjontaa. – Haluamme hyvittää aiheutunutta haittaa asiakkaillemme antamalla alennuksen lipun hinnasta. Tavoitteenamme on tietysti, että junaliikenne sujuu hyvin eivätkä asiakkaamme koe tällaisia haittoja. Tekeillä on useita tilannetta parantavia toimenpiteitä, matkustajaliikennedivisioonan johtaja Antti Jaatinen sanoo. VR on tehnyt jo paljon junaliikenteen täsmällisyyden parantamiseksi. Talvi on mennyt edellistä hieman paremmin, pitkien myöhästymisten määrä on vähentynyt ja poikkeustilanteissa junaliikenne on ollut hallitumpaa. Tähän asti on kehitetty junien huoltoa ja kunnossapitoa. VR otti joulukuussa käyttöön kaluston sulatus- ja jäänestolaitteiston. VR on kehittänyt asiakastiedotusta junissa ja rataverkosta vastaava Liikennevirasto asemilla. Nyt selvitetään muun muassa mahdollisuuksia helpottaa junien tuloa ja lähtöä ruuhkaisella Helsingin ratapihalla. Lisäksi VR hyvittää koko lipun hinnan takaisin Pohjanmaan radalla sattuneen onnettomuuden vuoksi viime maanantain 21.2. ja tiistain 22.2. välisenä yönä myöhässä kulkeneiden yöjunien matkustajille.

VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu