VR keskittää lipunmyyntiä digitaalisiin kanaviin – suunnitelmissa viiden palvelupisteen sulkeminen

20.05.2020 10:00 Mediatiedotteet

VR keskittää lipunmyyntiään jatkossa entistä vahvemmin asiakkaiden suosimiin itsepalvelukanaviin ja suunnittelee asemien palvelupisteiden sulkemista Jyväskylässä, Lahdessa, Oulussa, Tikkurilassa ja Turussa. Tikkurilan asemalla lippuja voi jatkossakin ostaa fyysisesti paikan päältä kolmelta lippuautomaatilta sekä kauppakeskus Dixin R-kioskilta.

Merkittävä enemmistö asiakkaista ostaa nykypäivänä lippunsa itsepalvelukanavista. Myynti asemien palvelupisteiden kautta on laskenut voimakkaasti usean vuoden ajan, ja kehityksen odotetaan jatkuvan samansuuntaisena. Tällä hetkellä enää noin kuusi prosenttia lipuista myydään VR:n omien asemien palvelupisteiden kautta.

Asiakkaamme ostavat entistä useammin lipun muualta, kuin asemien palvelupisteistä. Yhä useampi suosii junalippua ostaessaan itsepalvelukanaviamme – verkkokauppaa, mobiilisovellusta tai lippuautomaatteja. Näistä kanavista myydään yli 80 prosenttia VR:n kauko- ja lähiliikenteen lipuista. Kehitämme digitaalisia myyntikanaviamme jatkuvasti entistä toimivammiksi ja asiakasystävällisemmiksi”, kertoo VR:n palvelujohtaja Piia Tyynilä.

Lippuja saa itsepalvelukanavien lisäksi junista, R-kioskeilta, puhelinpalvelusta sekä neljän aseman palvelupisteeltä

Keskitämme palvelupisteitämme muutamalle paikkakunnalle – Helsinkiin, Hyvinkäälle, Tampereelle ja Järvenpäähän. Omien palvelupisteidemme lisäksi laaja yli 600 R-kioskin verkosto ympäri Suomen palvelee edelleen niitä asiakkaita, jotka haluavat mieluummin ostaa lippunsa fyysisesti paikan päältä”, Tyynilä sanoo.

Kaikilla asemilla, joilla palvelupisteen sulkemista suunnitellaan, lippuja voi jatkossakin ostaa R-kioskien lisäksi vastikään uusituista VR:n lippuautomaateista, joiden käyttö on entistä helpompaa ja sujuvampaa. Tikkurilan asemalla lippuautomaatteja on kolme, ja ne sijaitsevat sisätiloissa aseman siltatasolla. Lisäksi lippuja saa entiseen tapaan verkkokaupasta, VR Matkalla -sovelluksesta, puhelimitse asiakaspalvelusta sekä kaukojunissa myös konduktööriltä. Palvelupisteiden osalta suunnitellut muutokset eivät vaikuta junien liikennöintiin.

Lipunmyyntiverkoston tehostamiseen tähtäävät yhteistoimintaneuvottelut käynnistyvät 25.5.2020. Neuvottelujen ja kaavailtujen muutosten piirissä on VR:n palvelupisteissä työskentelevä henkilöstö Jyväskylässä, Lahdessa, Oulussa, Tikkurilassa ja Turussa. Tiedotamme neuvottelujen päätyttyä.

 

Liittyy aiheeseen: VR Group

Uutisarkistoon