VR Track Oy:n sähkömiesten lakko peruuntuu

25.07.2014 17:56 Mediatiedotteet

Sähköliiton ammattiosasto 177 ilmoitti tänään, että VR Track Oy:ssa voimassa oleva ylityökielto päättyy toistaiseksi, ja lauantain vastaisena yönä 26. heinäkuuta klo 01.00 alkavaksi suunniteltu lakko peruuntuu. Myös suunnitellut tukilakot Destia Rail Oy:ssä ja Eltel Networks Oy:ssä peruuntuvat.


Ensi yöksi suunniteltu lakko olisi ollut jo kolmas ammattiosaston käynnistämä työtaistelu. Ensimmäinen lakko oli kesä-heinäkuun vaihteessa ja toinen heinäkuun puolivälissä.
Tilanteen rauhoittamiseksi PALTAilmoitti aiemmin käynnistävänsä VR Trackin sähköliittolaisia työntekijöitä koskevan työsulun 31.7.2014. PALTA, JHL ja Sähköliitto jatkavat asian käsittelyä sovittelijan toimistossa keskiviikkona 30.7.2014.

Lakkojen taustalla on järjestöriita. Ammattiosasto 177 on vaatinut, että Sähköliiton tulisi saada oma sopimus rautatiealalle sillä perusteella, että osa sähköasentajista on eronnut JHL:stä ja liittynyt Sähköliittoon. Rautatiealan työehtosopimus on vuosikaudet solmittu PALTAn ja JHL:n välillä. Enemmistö sekä rautatiealan työehtosopimuksen piirissä olevasta henkilöstöstä että VR-Yhtymä Oy:ssä työskentelevistä sähköasentajista kuuluu JHL:n.

Lisätietoa PALTA:n tiedotteesta

Liittyy aiheeseen: Täsmällisyys

Uutisarkistoon