VR:n uusi muistio avaa matkustajaliikenteen kalustostrategiaa

VR kertoo liikennekelvottoman matkustajaliikennekaluston vastuullisesta kierrättämisestä ja alueellisen lähijunaliikenteen järjestämisen edellytyksistä tuoreessa muistiossaan. Muistio vastaa kattavasti viime viikkoina mediassa ja sosiaalisessa mediassa esiin nousseihin kysymyksiin.

VR Group on vastuullinen yhteiskunnallinen toimija, jonka kalustostrategian lähtökohtana on junaliikenteen suosion kasvattaminen. Kalustostrategian tavoitteena on varmistua siitä, että matkustajaliikenteessä on oikeanlaista kalustoa oikea määrä ja siihen kohdistuvat investoinnit ovat oikea-aikaisia sekä laajuudeltaan perusteltuja suhteessa kaluston elinkaareen ja liiketoiminnan tarpeisiin.

”Investoimalla uuteen kalustoon vastataan paremmin nykypäivän vaatimuksiin ja asiakastarpeisiin. Matkamäärät ja sitä kautta myös junaliikenteen kuljetusmuoto-osuus kasvoivat ennen korona-aikaa ennätyskorkealle ja tulevaisuudessa kasvava asiakasmäärä edellyttää jatkuvasti uudistuvaa kalustoa ja koko ajan paranevaa palvelun laatua”, kertoo VR Groupin toimitusjohtaja Rolf Jansson.

Kaikki VR:n kierrättämät vaunut ovat keski-iältään 30-40 vuotta, eivätkä ne kelpaa liikennekäyttöön ilman mittavia investointeja. Kierrätettävä kalusto ei vastaa nykypäivän esteettömyys- ja matkustusmukavuusvaatimuksia, eikä se ole soveltuvaa kaupalliseen liikenteeseen. Kalusto ei ole myöskään liikennekelpoista rautatieturvallisuutta koskevan sääntelyn, eikä vallitsevan turvallisuusjohtamisjärjestelmän mukaan.

Kierrätettävä kalusto varaa raidekapasiteettia ja hallitilaa aiheuttaen ylimääräisiä kustannuksia ja haitaten mm. raiteiston käyttöä ratapihoilla. Kaluston säilyttämiseen soveltuvia varikkoalueita ja vapaata vartioitua raidekapasiteettia on rajoitetusti, jolloin kalusto on valitettavasti alttiina ilkivallalle.

Alueellisen lähijunaliikenteen järjestämiseen vaikuttavat monet tekijät

VR käy jatkuvaa tiivistä vuoropuhelua kaupunkien ja maakuntien kanssa alueellisen lähijunaliikenteen kehittämiseksi. VR:llä on vahva tahtotila ajaa junaliikennettä kaikilla alueilla ja rataosuuksilla, joilla on kysyntää, joko markkinaehtoista tai ostoliikennettä. Myös ratakapasiteetti ja tavaraliikenteen määrä rataosalla vaikuttaa henkilöliikenteen lisäämiseen. Sen sijaan kaluston kierrätys ei vaikuta alueellisen lähijunaliikenteen järjestämiseen millään alueella.

”Joissain tilanteissa voi olla mahdollista hyödyntää jo liikenteessä olevaa kalustoa uusiin junavuoroihin, muokkaamalla juna- ja/tai kalustokiertoa. Sekä Tampereen M-junapilotissa että Kouvola-Kotka-välin tehostetussa lähijunaliikenteessä tehostettiin jo alueella käytössä olleen kaluston käyttöä liikennerakenteessa. Tampereella otettiin myös yksi Sm2-yksikkö lisää käyttöön”, kertoo Jansson.

VR:llä on käytössä yhteensä noin 400 vaunua kaukoliikenteessä ja yli 60 kahden vaunun runkoa lähi- ja taajamaliikenteessä. Lisäksi VR:llä on käytössä 17 Pendolino-junaa ja 16 kiskobussia. HSL:n käytössä on noin 80 Flirt-junaa ja ne omistaa Pääkaupunkiseudun Junakalustoyhtiö Oy.

Lue muistio kokonaisuudessaan täältä.


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu