VR:n yöjunat houkuttavat matkaan: edullisia matkoja, Kolariin uutta kalustoa

Lapin yöjunamatkustus on kasvussa. Yöjunien lisääntynyt mukavuus houkuttelee matkaan. Lisäksi yöjunakampanjat ovat innostaneet suomalaisia matkustamaan pitkän matkan mukavasti – vuodessa Lappiin kulkee yli 280 000 matkustajaa mukavasti junalla. Auton ajaa junaan yli 40 000 asiakasta vuosittain.

Loppuvuoden ja ensi kevään yöjunien kaikki liput tulevat myyntiin torstaina 25.8. Myyntiin tulevat liput 7.5. asti, eli esimerkiksi suosittujen joulun, uudenvuoden, hiihtolomien ja pääsiäisen matkat etelän ja pohjoisen välille.

Makuupaikan saa edullisimmin Helsingin ja Oulun välille esimerkiksi 65 eurolla. Hinnat vaihtelevat kysynnän mukaan. Syksyllä jatketaan myös suosittuja Lapin yöjunakampanjoita. Veturilainen matkustaa edullisimmillaan 1.9. – 20.12. Helsingistä, Turusta ja Tampereelta Lappiin 49 eurolla. Kaikissa kaukoliikenteen junissa on tarjolla ravintolapalvelut – ja syksyn kampanjan aikana matkan hintaan sisältyy myös aamupuuro.

Uusi mukavampi kalusto Kolariin

Päivittäin kulkee yöjunia Helsingin ja Rovaniemen sekä Helsingin ja Kemijärven välillä sekä kolmasti viikossa Helsinki-Kolari –välillä. Myös Turusta on päivittäinen yöjunayhteys Rovaniemelle. Rovaniemeltä sekä Oulusta pääsee päivittäin yöjunalla Turun satamaan asti. VR ottaa käyttöön myös Kolarin reitillä uutta, modernia makuuvaunukalustoa osalla junavuoroista. Ensimmäisen kerran uudet vaunut Kolariin lähtevät Helsingistä 11.12.

Uudet kaksikerroksiset vaunut parantavat kaukoliikenteen matkustajien palveluja. Vaunuissa on ilmastointi, sähköpistokkeet, langaton VR:n junaverkko ja ne ovat esteettömiä. Uusissa makuuvaunuissa on lisäksi yläkerrassa wc:t ja suihkut joka hytissä.

Lappiin autolla tai ilman

Makuupaikoilla pitkän matkan pohjoiseen tai etelään taittaa vuosittain 280 000 matkustajaa. Eniten matkoja yöjunissa tehdään Helsingin ja Rovaniemen sekä Helsingin ja Oulun välillä. Kolariin kulkee sesonkipäivinä kaksi junaa päivässä.

Moni ottaa matkalle auton mukaan, vuoden aikana junan kyydissä kulkee 40 000 ajoneuvoa. Jos omaa autoa ei ole mukana, matkaa voi jatkaa kätevästi Junabussilla. Pohjoisen matkailukohteisiin lähtee linja-auto sopivasti junan saapumisen jälkeen. Yhteyksiä on muun muassa Kolarista Leville, Ylläsjärvelle ja Äkäslompoloon. Rovaniemeltä jatkoyhteyksiä on esimerkiksi Luostolle, Pyhälle ja Olokselle. Tarkempia tietoja yhteyksistä löytyy vr.fi:n matkahausta, josta Junabussien aikataulut löytyvät nyt 10.12. asti.

Yöjunien ja makuupaikkojen liput saa helposti verkkokaupasta vr.fi. Junabussilipun voi ostaa VR:n omista lipunmyyntipisteistä, VR:n asiakaspalvelusta 0600 41 900 (1,99/puhelu + pvm) ja Matkahuollon lipunmyynnistä.


VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu