Yhteensä 568 haki lajinsa ensimmäiseksi raitiovaununkuljettajaksi Tampereelle

02.07.2020 11:30 Mediatiedotteet

Tampere siirtyy ratikka-aikaan ensi vuonna, kun VR alkaa liikennöidä Tampereen Ratikkaa elokuussa 2021. VR:n ensimmäiset liikenteenohjaajat kouluttautuvat parhaillaan ja nyt valittavien, noin 65 raitiovaununkuljettajan koulutus käynnistyy joulukuussa. Kuljettajaksi pyrkivien hakemuksia käsitellään heinäkuussa ja jatkovalinnat tehdään elokuun alussa. Yhteensä ratikan parissa työskentelee liikenteen alkaessa noin 130 työntekijää, joista VR työllistää noin 75. 

VR aloittaa Tampereen Ratikan liikennöinnin elokuussa 2021. Tällä hetkellä käynnissä on liikenteen kehitysvaihe, jonka aikana liikennettä, aikatauluja, palvelumallia ja koulutuksia hiotaan. Kehitysvaiheen työtä tehdään yhdessä liikennöintiallianssissa, johon kuuluvat VR:n lisäksi Tampereen kaupunki ja Tampereen Raitiotie Oy.

Jo joulukuussa VR:n liikenteenohjaajahaku sai valtavan suosion ja keräsi huimat 626 hakemusta. Nyt kuljettajiksi haki myös suuri joukko, yhteensä 568 henkilöä. Hakijoita oli eri puolilta Suomea ja erilaisilla taustoilla.

"On todella hienoa, että niin moni haluaa tulla kanssamme kehittämään Tampereelle Suomen parasta ratikkaliikennettä. Samalla iloitsemme, että voimme tarjota jopa 75:lle hengelle töitä kehittyvällä raideliikennealalla. Ratikka on meille uusi liikennemuoto, ja on hienoa saada olla mukana rakentamassa yhdessä tätä kokonaisuutta Tampereen kaupungin ja Tampereen raitiotie Oy:n kanssa. Uskomme, että suuresta ja monipuolisesta hakijajoukosta löytyvät kovimmat osaajat liittymään raideammattilaisten joukkoomme", iloitsee VR:n matkustajaliikennejohtaja Topi Simola.

Kuljettajien koulutus alkaa joulukuussa

Kuljettajiksi hakeneiden jatkovalinnat tehdään elokuussa. Kuljettajat koulutetaan neljällä eri kurssilla, joista ensimmäinen käynnistyy joulukuussa ja viimeinen maaliskuussa. Koulutus kestää yhteensä kuusi kuukautta ja se sisältää sekä teoriaopintoja että ajo-opetusta simulaattorilla ja liikenteessä. Työt alkavat heti koulutuksen päätyttyä.

Tällä hetkellä Tampereella tehdään jo ensimmäisellä Tampereen ratikalla koeajoja, joiden aikana testataan itse vaunun lisäksi mm. ratainfraan ja liikennejärjestelmään liittyviä asioita, kuten raiteiden ja vaihteiden ajettavuutta sekä opastimien, liittymien ja suojateiden näkyvyyttä. Ensimmäiset koeajot VR:n ajamina käynnistyvät loppuvuonna. Varsinainen liikenne käynnistyy elokuussa 2021.

Kuljettajien lisäksi VR:n ensimmäisiin ratikkalaisiin kuuluvat parhaillaan koulutettavat liikenteenohjaajat, jotka saavat myös kuljettajan pätevyyden. Liikenteenohjauksen lisäksi he huolehtivat myös henkilöstönohjauksesta sekä raiteiden kunnossapitotyön ja liikenteen yhteensovittamisesta. Osa heistä toimii myös tiimiesimiehenä tai –kouluttajana.

Sekä liikenteenohjaajien että kuljettajien koulutus järjestetään yhteistyössä Tampereen Seudun ammattiopisto Tredun kanssa.

Liittyy aiheeseen: VR Group

Uutisarkistoon