Ympäristö
Olemme VR:llä tehneet pitkäjänteisesti työtä päästöjen vähentämiseksi. Olemme esimerkiksi lisänneet sähkövetoista liikennettä, ottaneet käyttöön energiatehokasta vetokalustoa ja kasvattaneet junakokoja.
Kyydissämme tehdään Suomessa vuosittain yli 15 miljoonaa kaukojunamatkaa, joista jopa 97 % kulkee fossiilittomalla sähköllä. Kuljetamme raiteilla myös yli 20 miljoonaa tonnia rahtia, joten energiatehokkuuden kehittäminen entisestään on tärkeä kehityskohde kestävän liikenteen varmistamiseksi.
Fossiilittoman sähkön lisäksi rautatieliikenteen vähäpäästöisyys ja energiatehokkuus perustuvat siihen, että juna voi kuljettaa kerralla suuren määrän tavaraa tai matkustajia. Näin energiaa kuluu vähemmän ja päästöjä syntyy vähemmän yhtä henkilöä tai kuljetusta kohden. Lisäksi junan sähkömoottori muuttaa energian liikkeeksi polttomoottoria tehokkaammin ja juna syöttää jarrutusenergiaa takaisin sähköverkkoon.
Vaikka olemme jo vähäpäästöinen valinta, haluamme tehdä ympäristön eteen vieläkin enemmän. Siksi olemme asettaneet koko VR:ää koskevat kunnianhimoiset Science Based Targets -aloitteen mukaiset ilmastotavoitteet. Teemme yhteistyötä kumppaneidemme kanssa vähentääksemme päästöjä koko arvoketjussa.
Olemme VR:llä asettaneet itsellemme selkeät ympäristötavoitteet: tavoittelemme nettonollapäästöjä vuoteen 2040 mennessä.
VR:n tavoite on saavuttaa nettonollapäästöt vuoteen 2040 mennessä ja puolittaa päästöt vuoteen 2032 mennessä.
Tavoitteena on lisätä energiatehokkuutta 18 % sähkövetoisessa junaliikenteessä Suomessa vuoteen 2027 mennessä vuoden 2022 tasosta. Energiatehokkuutta mitataan energiankulutuksella matkustajaliikenteen henkilökilometriä kohden ja rautatielogistiikan tonnikilometriä kohden.
Materiaalitehokkuutta pyrimme lisäämään nostamalla yhtiön kierrätysasteen 80 prosenttiin ja sitouttamalla toimitusketjua ympäristöasioiden jatkuvaan parantamiseen.
Kemikaaliturvallisuuden tavoite on välttää merkittävät kemikaalivuodot sekä vaarallisten aineiden kuljetuksessa että kemikaaleja käsiteltäessä.
Ympäristötavoitteet suhteessa YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin
Teemme osamme globaalissa ilmastotyössä, johon olemme sitoutuneet YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden kautta.
Toiminnallamme pienennämme liikenteen ympäristövaikutuksia ja yhteiskunnan hiilijalanjälkeä. Samalla kannamme oman vastuumme Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamisesta: olemme mukana puolittamassa liikenteen päästöjä vuoteen 2030 mennessä ja suuntaamassa kohti hiilineutraalia Suomea vuoteen 2035 mennessä.
YK:n kestävän kehityksen tavoite (SDG) |
YK:n määrittelemät alatavoitteet |
VR Groupin ympäristötavoitteet |
Ilmastotekoja (13) |
13.1 Parantaa kaikkien maiden kykyä sopeutua ilmastoon liittyviin riskitekijöihin ja luonnonkatastrofeihin. |
Päästöjen vähentäminen: |
Edullista ja puhdasta energiaa (7) |
7.3 Tuplata vuoteen 2030 mennessä energiatehokkuuden maailmanlaajuinen parantumisvauhti. |
Energiatehokkuuden |
Vastuullista kuluttamista (12) |
12.2 Saavuttaa vuoteen 2030 mennessä luonnonvarojen kestävä ja tehokas käyttö. |
Materiaalitehokkuuden |