Yhteisellä matkalla maailman parhaaksi
Olemme yhteisellä matkalla maailman parhaaksi, visiomme mukaisesti. Tähtäämme huipulle, ja mitä paremmin onnistumme, sitä enemmän myös yhteiskunta ympärillämme hyötyy. Jo yli 160 vuoden ajan olemme helpottaneet arjen matkoja, mahdollistaneet teollisuuden kuljetukset ja edistäneet yhteiskunnan sujuvaa liikkumista. Matkamme on silti vasta alussa. Aikamme suuret haasteet, kuten ilmastonmuutos sekä yhteiskunnan ja työelämän murrokset, vaativat, että me VR:llä viemme muutosta eteenpäin entistäkin määrätietoisemmin. Siksi sitoudumme kunnianhimoisiin vastuullisuustavoitteisiin sekä jatkuvaan parantamiseen ja vauhditamme muutosta kohti vastuullista liikennettä.
VR:n vastuullisuusagenda kokoaa yhteen yhtiössämme tapahtuvan työn ihmisten, ympäristön ja koko yhteiskunnan hyväksi. Se luo rakenteen VR:n vastuullisuustyön toteuttamiselle.
VR asetti kunnianhimoiset ilmastotavoitteet vuosille 2032 ja 2040 Science Based Targets (SBTi) -aloitteen mukaisesti. Nämä tavoitteet ovat osa uutta, vuonna 2024 päivitettyä vastuullisuusagendaa. Tieteeseen perustuvien tavoitteiden avulla VR sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään ja edistämään ilmastotavoitteiden saavuttamista. Myös sosiaalisen vastuullisuuden painopiste kasvaa entisestään uuden vastuullisuusagendan myötä.
VR:n uuden vastuullisuusagendan teemat määritettiin EU:n kestävyysraportointidirektiivin eli CSRD:n (Corporate Sustainability Reporting Directive) mukaisen kaksoisolennaisuusanalyysin pohjalta. Vuonna 2024 VR julkaisi ensimmäistä kertaa kestävyysraportin osana hallituksen toimintakertomusta. Raportti noudattaa CSRD-direktiiviä. Tämä raportti tarjoaa kattavan katsauksen VR:n vastuullisuustoimista ja saavutuksista. Se on tärkeä askel kohti läpinäkyvämpää ja vastuullisempaa liiketoimintaa.
VR:n vastullisuustyö perustuu yhtiön visioon, arvoihin ja strategiaan. Valtioneuvoston omistajaperiaatepäätöksen linjaukset yhteiskunta- ja yritysvastuusta, YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja VR:n sitoumukset ohjaavat vastuullisuustyötä. Vuonna 2020 VR allekirjoitti Global Compact -aloitteen, jossa sitoudutaan edistämään ihmisoikeuksia, työelämän sääntöjä, ympäristönsuojelua sekä korruption vastaista toimintaa.
Emme onnistu vastuullisuustyössämme kuitenkaan yksin, joten kutsumme mukaan kumppanit kaikilta yhteiskunnan osa-alueilta. Mukaan tarvitsemme kuluttajia ja yrityksiä, jotka valitsevat ympäristöystävällisen raideliikenteen, teollisuuden asiakkaita, jotka investoivat kanssamme vähäpäästöiseen logistiikkaan, sitoutuneita VR:läisiä, jotka kehittävät työyhteisöämme sekä päättäjiä ja kumppaneita, jotka rakentavat kestävää infrastruktuuria.
Olemme tällä matkalla yhdessä – tervetuloa kiihdyttämään kanssamme Suomea kohti hiilineutraalia tulevaisuutta ja tekemään vastuullisesta liikenteestä totta joka päivä.
Vastuullisuustyötämme ohjaa kolme kärkiteemaa
- Nettonollapäästöt liikenteessä
- Liikkeellä ihmisten hyväksi
- Kestävän yhteiskunnan veturi
Nettonollapäästöt liikenteessä
Meillä on tärkeä rooli Suomen hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisessa vuoteen 2035 mennessä.
Autamme asiakkaitamme ja koko yhteiskuntaa laajemmin onnistumaan kestävän kehityksen tavoitteissaan. Tämä on mahdollista, kun junamatkustaminen ja muu joukkoliikenne saavuttavat yhä enemmän suosiota ja vastaavasti teollisuuden tonneja kulkee yhä enemmän rautateillä.

Liikkeellä ihmisten hyväksi
Arvopohjainen kulttuurimme tukee strategian toteutusta ja yhtiön tavoitteiden saavuttamista, luoden yhtenäisen ja omaleimaisen VR-yhteisön, jossa jokainen voi kokea olevansa arvostettu ja tärkeä. Rakennamme kulttuuria vahvalle arvopohjalle, yhdenmukaisille toimintatavoille, selkeille rakenteille, prosesseille ja vastuille. Tavoitteena on kulttuuri, jossa inhimillisyys ja tehokkuus yhdistyvät, luottamus ja yhteistyö ovat keskiössä ja jossa turvallisuus, asiakaslähtöisyys ja vastuun kantaminen ovat kaiken toiminnan perusta.
Meitä ohjaavat yhteiset arvomme: Välitämme, teemme yhdessä ja pyrimme parempaan.

Kestävän yhteiskunnan veturi
Teemme yhteistyötä sen varmistamiseksi, että liikennejärjestelmä kehittyy ja vastaa tulevaisuuden asiakastarpeita.
Etsimme jatkuvasti tapoja tehdä palveluistamme entistäkin helpommin saavutettavia ja tasa-arvoisempia. Tämä on osa sitoutumistamme vastuullisuuteen, sillä haluamme tarjota ensiluokkaisia palveluita kaikille asiakkaillemme.
