Riikka Lam

Riikka Lam, Director, Business Control and Financial Services

”Joku joskus ihmetteli, miksi meillä taloudessa on aina niin iloinen meininki”

Riikka Lamin mielestä talouden johtamisessa parasta on mahdollisuus luoda erilaisia urapolkuja ja hyvä yhteishenki.

VR:n talouden palvelukeskuksesta sekä business controllingista vastaava Riikka Lam ei ole mikään kuiva numeronviilaaja. Iloinen nainen myöntää, että talouden työ numeroiden parissa voi joskus vaikuttaa ulkopuolisesta tylsältä. Hän kuitenkin korostaa, että näin ei ole, vaikka työ sisältääkin paljon numeroita.

– Työmme on erittäin monipuolista ja vaativaa, sillä siinä saa päivittäin soveltaa taloudellista ajattelua ja hyödyntää sekä kehittää laskelmia organisaation toiminnan suunnittelun, ohjaukseen ja seurantaan.

Lisäksi VR:llä kollegoiden huumori on ihan omaa luokkaansa.

– Käsittelemme taloudessa merkittäviä asioita, mutta yleensä suhtaudumme työhön huumorin kautta. Kerran joku hämmästeli minulle, että meillä taloudessa aina nauretaan hirveästi.

"Ihmisten erilaisuus ja heidän motivointinsa on parasta tässä tehtävässä"
Riikka Lam

Erilaisten ihmisten motivointi on parasta

Riikan vastuulla ovat VR:n laskutus, reskontra, kirjanpito, laskujen tiliöinnit, talouden järjestelmät, verotusasiat, konsernilaskenta sekä business controlling eli sisäinen laskenta. Hänen tiimiinsä kuuluu 50 henkilön joukko eri-ikäisiä ja erilaiset koulutustaustat omaavia ammattilaisia. Heistä toiset ovat olleet talossa yli 40 vuoden ajan, ja osa on juuri tullut konsernin palvelukseen.

– Ihmisten erilaisuus ja heidän motivointinsa on parasta tässä tehtävässä: yhdessä tekemisen meininki, hyvä ilmapiiri ja mahdollisuus luoda ihmisille erilaisia urapolkuja. On palkitsevaa miettiä, mikä ketäkin motivoi ja miten voin parhaiten kannustaa. Lisäksi on kiinnostavaa pohtia yhdessä, miten operatiivinen toiminta näkyy talouden luvuissa.

– Myös ihmisten kiittäminen on yllättävän tärkeää. Se saa jo paljon aikaan, Riikka huomauttaa.

Esimiesten pitää miettiä potentiaaliset seuraajansa

Riikka kertoo, että aktiivinen seuraajasuunnittelu on VR:llä tärkeä asia. Henkilöstöhallinto pitää asiaa esillä ja haastaa esimiehet miettimään tiimiläisten kehittymistä.

– HR kysyy meiltä säännöllisesti seuraajasuunnittelusta. Siinä yhteydessä on hyvä pohtia, millaista tukea osaamisen kehittämiseen kukin tiimiläinen tarvitsisi lisää, jotta nousisi seuraavalle tasolle tai löytäisi mahdollisuuksia kasvattaa osaamistaan.

Riikka itse on työskennellyt VR:llä kuuden vuoden ajan. Vuosiin on mahtunut jo kolme erilaista tehtävää.

– En ole ollut erityisen tavoitteellinen urani suhteen. Olen aina tehnyt ensisijaisesti sitä, mikä kiinnostaa ja halunnut olla mahdollisimman hyvä työssäni. Olen esimerkiksi valmistunut puunjalostustekniikan diplomi-insinööriksi, mutta kun vaihto-oppilasvuonna Saksassa opiskelin myös kursseja taloudesta, tykästyin niihin niin hirveästi, että hain Helsingin kauppakorkeakouluun ja lopulta valmistuin myös kauppatieteiden maisteriksi.

Esimies on kanssakulkija

Uteliaisuus ja halu keskustella ovat Riikan mielestä tärkeitä ominaisuuksia omaehtoisessa kehittymisessä ja esimiestyössä.

– Omalta tiimiltä oppii kaikenlaista. Esimerkiksi eräs tiimiläiseni tuntee verotuksen paremmin kuin minä. Hänen ansiostaan olen oppinut siitä paljon uutta. Asiantuntijoille on kannustavaa, kun luotan heidän ammattitaitoonsa, ja sitä kautta itsekin kehityn.

Riikan mielestä esimiestyö VR:llä onkin ensisijaisesti kanssakulkemista. Hänen lähitiimiinsä kuuluu kymmenen talouden asiantuntijaa, joille Riikka pyrkii olemaan helposti lähestyttävä ja tasapuolinen.

– Päivittäisessä työssä on tärkeää, että tavoitteet ja työmäärä ovat kohdallaan. Annan tiimiläisilleni selkeitä päämääriä, mutta en sano, miten pääsee perille. Sen tiimiläinen saa itse keksiä. Toki pohdimme yhdessä reittiä erityisesti, jos eteen tulee ongelmia.

Liiketoiminnan monipuolisuus yllätti

Riikka korostaa, että VR:llä talous tarjoaa aina kiehtovaa pohdittavaa.

– Työmme on ammatillisesti todella mielenkiintoista. Liiketoiminta on monipuolista, siihen sisältyy esimerkiksi paljon investointeja ja monenlaisia erilaisia kuluja.

– Hiljattain meille tuli työharjoitteluun opiskelijoita. Heidän opettajansa oli yllättynyt, kuinka monipuolisia tehtäviä meillä oli tarjota. Samaa ihmettelin itsekin aikoinaan, kun tulin tänne teollisuudesta. Meillä on eri asteen opiskelijoille tarjolla hyviä paikkoja kasvaa talouden ammattilaisiksi!

VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu