Tommi Taari

"Liikennesuunnittelussa parasta on nähdä oman suunnittelun vaikutus ihmisten liikkumiseen”

Tommi Taari vastaa työssään mm. junarunkojen käytön suunnittelusta. Hänen tiimissään pohditaan, miten junarungot kiertävät Suomen rataverkolla, kuinka monta vaunua kussakin junassa on, mille raiteille junat saapuvat ja miltä raiteilta ne lähtevät.

”Liikennesuunnittelun maailma on muuttunut paljon sinä aikana, kun olen ollut VR:llä töissä. Suurin muutos on ollut datan määrän ja sen hyödyntämisen kasvu suunnittelussa. Päätöksentekoa auttaa huomattavasti, kun tiedämme, mitkä junavuorot ovat suosituimpia, mihin tarvitaan lisäkapasiteettia ja mistä sitä on mahdollista karsia.”

Taari varmistaa oman tiiminsä osalta, että suunnittelussa pysytään aikataulussa. Lisäksi pitää huolehtia, että eri tahojen toiveet ja tarpeet huomioidaan. Myös koronavuosi on tuonut oman kierteensä suunnitteluun.

Liikennesuunnittelussa vaikutetaan hyvin monen ihmisen työhön ja elämään.
Tommi Taari

”Haastavinta omassa työssäni on se, että tehdyt ratkaisut ovat usein enemmän tai vähemmän kompromisseja, eivätkä kaikki ole aina tyytyväisiä tehtyihin päätöksiin. Liikennesuunnittelussa vaikutetaan hyvin monen ihmisen työhön ja elämään – asiakkaiden liikkumisen lisäksi myös esimerkiksi konduktöörien työvuoroihin ja vaikkapa veturikiertoihin. Koronavuonna olemme vähentäneet junavuoroja, lisänneet niitä ja vähentäneet jälleen. Kaikki tämä on työllistänyt liikennesuunnittelua ihan uudella tavalla. Onneksi meillä on todella asiantunteva tiimi, jossa on hyvä yhteishenki. Se on auttanut haastavissa tilanteissa.”

Junien liikkumista rajoittaa käytettävissä oleva ratakapasiteetti ja Suomessa on paljon yksiraiteista rataosuutta. Se tuo liikennesuunnitteluun omat haasteensa mm. junien aikataulusuunnittelun näkökulmasta, kun rataosalla voidaan liikennöidä kerrallaan vain toiseen suuntaan.

”Etelä-Suomen rataosuudet ovat normaalitilanteessa hyvin täynnä ja parhaimpiin lähtöaikoihin voi olla mahdotonta lisätä uusia junavuoroja. Työmatkaliikenne aamulla Helsinkiin ja iltapäivällä Helsingistä ovat pahimpia ruuhkapiikkejä, johon lisävuoroja on vaikea saada enää mahtumaan. Suuriin matkustajamääriin voidaan toki vaikuttaa suuremmilla junakokoonpanoilla.”

”Palautetta tulee jonkin verran, asiakkailta ja henkilökunnalta. Datasta on hienoa nähdä oman suunnittelun vaikutus ihmisten liikkumiseen. Siitä ja palautteesta tietää, olemmeko tehneet oikeita ratkaisuja ja tulisiko jotain vielä tarkastella uusiksi tulevaa liikennettä ajatellen.”

Taari aloitti VR:llä vuoden 2011 alussa diplomityötä tehden ja siirtyi saman vuoden kesänä liikennesuunnitteluun. Takana on jo kymmenen vuotta VR:llä.

”Nykyisessä työtehtävässäni on vielä paljon tehtävää ja opittavaa. VR:llä on vankka historia Suomessa ja valoisa tulevaisuus. Ihmiset arvostavat ympäristöystävällisyyttä ja junaliikenne on tässä iso voittaja. On hienoa olla duunissa VR:llä.”

Tommin #junaloma-vinkki:

”Yöjunalla Lappiin makuuhytissä on oma suosikkini!”

VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu