
Asiantuntijana VR:llä
Meillä on asiantuntijoita esimerkiksi suunnittelussa, datan ja analytiikan parissa, HR:ssä, viestinnässä, hankinnassa, taloudessa, IT:ssä sekä liiketoiminnan kehityksen parissa. Kannustamme henkilöstöämme kehittymään, ja iso konsernimme tarjoaa hyvän kasvualustan monelle eri alan asiantuntijalle.
"Musta on hienoa olla yhtiössä, jossa on mahdollisuuksia monessa eri paikassa. Näin nuorena arvostaa sitä, että pystyy tekemään erilaisia hommia ja näkemään monia urapolkuja yhtiössä." - Mikko Rajala, matkustajaliikenteen kehityspäällikkö
10 syytä valita meidät:
- Vaikutat työlläsi satojentuhansien ihmisten arkeen ja matkustamiseen sekä tuhansien rahtitonnien liikuttamiseen
- Pienennämme toiminnallamme yhteiskunnan hiilijalanjälkeä
- Lähes 6 000 mukavaa työkaveria ja ammattilaista
- Monenlaisia koulutus- ja oppimismahdollisuuksia sekä erilaisia urapolkuja
- Kilpailukykyinen kuukausipalkka ja kannustavat palkitsemismallit
- Työaikajoustoja eri elämäntilanteisiin ja etätyömahdollisuus
- Vapaata liikkumista Suomen rautateillä niin työ- kuin vapaa-ajalla sekä monipuolisia matkailu- ja virkistysmahdollisuuksia henkilökuntahintaan kotimaassa ja ulkomailla
- Tukea liikunta- ja kulttuuriharrastuksiisi sekä päivittäiseen lounasruokailuun
- Laajat työterveyshuollon palvelut
- Modernit työvälineet ja työtilat
Iso joukko asiantuntijoitamme työskentelee Helsingin Pasilassa Isolla Pajalla. Tutustu videolla työskentelytiloihimme.