Heidi Hartikainen

Heidi Hartikainen, lähiliikenteen suunnittelupäällikkö

Kehitystehtävistä keskelle kaupunkiliikenteen hektistä arkea

Heidi Hartikainen työskentelee lähiliikenteen suunnittelupäällikkönä. Työ on hektistä, sillä hänen suunnitteluvastuullaan olevaan lähiliikenteeseen kuuluu sekä pääkaupunkiseudun HSL-lähijunaliikenne että VR:n lähijunaliikenne Etelä-Suomessa ja Pirkanmaalla. Päivittäisiä junavuoroja on arkisin lähes 900 ja vuorovälit ovat tiheitä: esimerkiksi Helsingin päärautatieasemalta lähtee tai saapuu lähijuna parin minuutin välein.

Suunnittelun palapeli on kaikkea muuta kuin helppo. Heidi tiimeineen vastaa sekä liikenne- että henkilöstösuunnittelusta, eli aikataulujen lisäksi noin 600 lähiliikennekonduktöörin ja veturinkuljettajan työvuoroista. Työssä on pyrittävä sovittamaan yhteen niin junien aikataulut, muu liikenne, sujuvat vaihtoyhteydet kuin työvuorotkin vapaineen ja lomineen. Sen lisäksi sesongit, kuten joulu ja erityisesti kesän ratatyökausi, tuovat poikkeuksia liikenteeseen.

Suunnittelun vuosikello onkin aina reippaasti edellä. Hyvät pohjasuunnitelmat ennakkoon mahdollistavat joustavuuden ja ketterän reagoinnin esimerkiksi sen mukaan, miten matkustajavirrat käyttäytyvät ja miten henkilökuntaa kohdistetaan sopiva määrä. Työvuorosuunnittelussa pyritään kuuntelemaan mahdollisimman paljon myös henkilöstön toiveita ja ajatuksia

- Suunnittelutyötä tehdään hyvin pitkällä sekä lyhyellä horisontilla. Ennustaminen ei ole etenkään koronan myötä helppoa ja vaatii jatkuvaa tilanteen seurantaa. Lyhyemmällä aikavälillä on joskus haastavaa tasapainotella tehokkaan resurssikäytön sekä henkilöstön toiveiden välillä.

Suunnittelussa on kuitenkin hyvät työkalut apuna.

- Meillä on paljon analytiikkaa jo käytössä ja monia mittareita pystyy seuraamaan lähes reaaliajassa.

"Nykyinen ilmastokeskustelu on lisännyt omaakin pohdintaani matkailun kestävyydestä ja tunnen ylpeyttä siitä, että teen töitä sen puolesta."
Heidi Hartikainen

Hektisyys hitsaa tiimiä yhteen

 Parasta Heidin mielestä hektisessä työssä onkin sen monipuolisuus ja vaihtelu, sekä tietenkin ihmiset.

Lähiliikenteen organisaatio on matala ja tehtäväkenttäni laaja. Suunnittelutyö ulottuu aina kalustohankinnoista ja resurssiennusteista liikennesuunnitelmaan ja 3 viikon jaksosuunnitteluun. Tämän myötä jokainen päivä on erilainen, mistä myös nautin.

Kiitosta saavat myös ihmiset.

- Tiimissämme parasta ovat asiantuntevat suunnittelijat sekä yhteishenki. Suunnittelusta löytyy äärimmäisen taitavia ja kehitysmyönteisiä asiantuntijoita. Etenkin korona ja HSL:n uusi sopimuskausi ovat tuoneet paljon muutoksia lähiliikenteeseen ja vaatineet isoja venymisiä koko tiimiltä.

Suunnittelutyötä tehdään tiiviisti yhdessä, mutta viime aikoina pääosin etänä. Poikkeusaikana yhteydenpito onkin korostunut. Kovassa työtahdissakin Heidi haluaa vaalia hyvää työkulttuuria. Tämä liittyy vastuullisuuteen, jonka hän näkee osana arkea.

- Vastuullisuus on mielestäni jokapäiväisiä valintoja ja tekoja. Siihen kuuluu esimerkiksi työntekijöiden huomioon ottaminen ja työkulttuurin kehittäminen. Etätöissä se tuntuu välillä haastavalta, koska kohtaamisia tulee vähemmän, mutta onneksi nykyteknologia mahdollistaa virtuaalisen läsnäolon.

Vaihtelu tehtävissä tuo viihtyvyyttä

Ennen nykyistä rooliaan Heidille on ehtinyt kertyä jo useampi vuosi VR:llä erilaisissa kehitystehtävissä. Hän on toiminut sekä konsernin strategia- ja kehitysyksikössä että matkustajaliikenteen kehitysyksikössä vasten erilaisista hankkeista ja projekteista. Koulutukseltaan hän kauppatieteiden maisteri ja suorittanut kansainvälisen CEMS MIM (Master in International Management) tutkinnon.

Heidi kokee monipuolisen kokemuksen ja hyvien sisäisten yhteistyöverkostojen olevan avain urakiertoon.

- Aiemmissa tehtävissäni pääsin tekemään paljon yhteistyötä eri yksiköiden kanssa, mikä auttoi minua ymmärtämään VR:ää laajemmin sekä tutustumaan ihmisiin eri puolilla. Kehitystehtävien myötä olen esimerkiksi ollut jo erilaisissa suunnittelun projekteissa mukana, mikä auttoi nykyiseen rooliini siirtymistä.

Vaihtelevien haasteiden myötä Heidi kertoo viihtyneensä VR:llä erittäin hyvin.

- Olen päässyt tekemään erittäin mielenkiintoisia tehtäviä, mistä suuri kiitos esihenkilöilleni, jotka ovat aina uskoneet kykyihini. VR on monipuolinen organisaatio ja täällä on mahdollisuus rakentaa mielenkiintoinen urapolku.

Kestävä matkailu on tulevaisuutta

Junaliikenne on kasvava ja ilmastoystävällinen ala, jonka tulevaisuutta Heidi haluaa olla rakentamassa.

Vaikka koronan vaikutus näkyy vielä, niin uskon, että junaliikenne tulee merkittävästi kasvamaan tulevaisuudessa. Ilmastoasiat ja kestävä matkailu ovat tärkeitä teemoja, ja junailu mahdollistaa kestävän matkailun läpi Suomen. Nykyinen ilmastokeskustelu on lisännyt omaakin pohdintaani matkailun kestävyydestä ja tunnen ylpeyttä siitä, että teen töitä sen puolesta. Tärkeää onkin saada kehitettyä rataverkostoa, kalustoa ja vuorotarjontaa, jotta juna on yhä useammalle relevantti vaihtoehto kulkemiseen.

 Työnsä vastapainoksi Heidi viettää aikaa perheensä kanssa ja liikkuu aktiivisesti.

  - Viimeisimpänä olen hurahtanut crossfit:iin, jossa saan haastaa koko kehon. Kesällä aion nauttia Suomen kauniista luonnosta ja tehdä vaellusreissuja koiran ja perheen kanssa.

Heidin #junaloma-vinkki:

 - Turku ja Tampere ovat ihania kesäkaupunkeja. Haaveilen myös yöjunasta lappiin vaeltamaan tuntureille.